Voihan Mette, minkä teit!

Mentiin eilen Päivin ja shelttien kanssa pitkälle lenkille Evon retkeilyalueelle. Päivästä tuli todellakin pitkä, sillä yht'äkkiä Mette vain katosi. Kaikki koirat oli tien oikealle puolella metsässä, kun auto tuli vastaan. Huusin tyttöjä ja kaksi tuli. Metteä ei näkynyt eikä kuulunut. Se ei pitänyt minkäänlaista ääntä eli minkään eläimen perään se ei lähtenyt (eläimen perään olisi mennyt myös Jaava ja Myrtti). Aikamme huudeltuamme Päivi kävi hakemassa auton ja kierteli metsäteitä pitkin. Pari tuntia huudeltuani katoamispaikan läheisyydessä, aloin laajentamaan aluetta. Eikä koko koirasta kuulu eikä näy mitään. Huudeltiin, ajeltiin, haukutettiin koiria... Ei mitään. Kukaan vastaantulijakaan ei ollut nähnyt Metteä. Pimeä laskeutui ja Mette oli jossakin. Vein jossain vaiheessa Myrtin nököttämään lentokentälle, mistä oli lähdetty lenkille. Pari tuntia se oli siellä puussa kiinni, mutta alkoi tulemaan kylmä ja nappasin Myrtin autoon. Sillä aikaa olin Jaavan kanssa kierrellyt katoamispaikalla. Jätin lentokentälle huovan ja jatkoimme etsimistä. Ei mitään havaintoja. Vielä kerran käveltiin koirien kanssa lähtöpaikalta katoamispaikalle, eikä mitään. Päätin kuitenkin ajaa vielä lentokentän kautta ja katsoa, olisiko se siellä huovan luona. No, huopaa ei näkynyt missään! Se löytyi sitten 20 m päästä, minne se oli selvästi vedetty. Kävelytin koiria ja huutelin, ei mitään. Lopulta laitoin ruokaa huovalle ja käytiin vielä viemässä katoamispaikallekin sapuskaa. Sitten oli vain luovutettava ja lähdettävä kotiin, ilman Metteä. Ehkä Mettekin oli käynyt nukkumaan, olihan sillä rankka päivä. Lenkille lähdettiin yhden maissa ja se katosi kahden aikaan. Kotiin lähdimme lähempänä yhtä yöllä. Muutama tunti "unta" ja kunnon varustuksella kohti Evoa. Ajatus oli, että lähden lentokentältä kävelemään eilisen reitin katoamispaikalle. Matkalla jututin juuri metsään lähteviä metsästäjiä, että pitäisivät silmät auki. Kun käännyimme lentokentälle, en meinannut uskoa silmiäni. Siellä se seisoa nökötti, huovan vieressä <3 Oli pakko rauhoittaa itsensä, sillä sehän olisi ihan hyvin voinut lähteä karkuun. Kutsuin pienellä äänellä ja Mette höristi korvia ja sinkosi täysillä luokse. Kuinka iloinen pikkukoira ja kuinka onnellinen omistaja. Mette oli ihan sen oloinen, että hänet on törkeästi unohdettu matkasta ja jätetty yöksi sateeseen :D Arvoitukseksi jää, miksi se on lähtenyt/missä se on ollut, mutta pääasia että se löytyi. Ja että Mette oli hyvässä kunnossa ja reipas. Huhhuh, olipahan viikonloppu. Tästä toipuminen kestää aikansa.