maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kisanomainen

Eilen meillä oli vaulaisten kanssa yhteinen kisanomainen. Mette oli kivantuntuinen ja teki tasoonsa nähden hyvin. Palkkasin ennen liikkeestä maahanmenoa, mutta muuten taisi mennä palkatta. Liikkeestä maahanmenossa tarjosi hanakasti istumista (?!?) ja pieniä vikinöitä kuului satunnaisesti.. Paikkamakuussa oli rauhaton, tähän pitäisi nyt keksiä jotain. Olen edelleen sitä mieltä, että vieraat koirat vieressä jännittää (tuttujen kanssa rauhallisempi).

Treenin jälkeen Mette pääsi juoksemaan pellolle Bria kelpien 7kk ja Manta walesin kanssa. Olipas niillä hauskaa, kun alun jälkeen löysivät yhteisen sävelen. Meten mielestä erityisesti Manta on ehkä paras tyyppi ikinä ja se fanitti sitä huolella. Hassu :)

Eilen illalla meidät saavutti suru-uutinen, Myrtin Arvi-eno on poissa. Arvi oli lapinkoira, jollaisia saisi olla huomattavasti enemmän. Arvia on myös kiittäminen noista omista sukulaistytöistä. Olin päättänyt, että en Jaavan jälkeen ota enää lapinkoiraa. Kuitenkin seuratessani Unnan ja Arvin kasvua ja kehitystä päätin, että tuollainen minunkin oli saatava! Unna synnyttikin kuin tilauksesta kaksi narttua kahden uroksen lisäksi ja näin Myrtti saapui Jaavan pikkusiskoksi. Hyvää taivasmatkaa Arville ja Anna-Leenalle voimia suuressa surussa!

Myrtti, Cilla ja Arvi lokakuussa 2007

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Jälkikauden avaus

Käytiin lauantai-illan puhteiksi ajamassa vuoden ekat jäljet Lauran ja Miian kanssa. Metelle aika perusjälki: namia, muutamia tyhjiä väliin, suoraa ja kulmaa. Jäi vähän turhan lyhyeksi, kun osa nameista jäi autoon.. Esineitä en vielä laittanut, pitää niitä vahvistella ensin erikseen. Mette tiesi heti, että mitä oltiin tultu tekemään. Roikuin vaihteeksi kyntöjyrän perässä ja varsinkin alkuun oli vähän epätarkkuutta. Olisi saanut olla pidempi jälki, kun meno rauhottui kuitenkin koko ajan. Motivaatio oli ainakin kohdillaan, jos ei muuta.

Metukka jäljellä (c) Laura
Mun piti ensin tehdä Myrtille verijälki, mutta laiskuus iski ja tein ihmisjäljen. Myrttihän on ehkä max. 5 kertaa mennyt metsäjälkeä, joten tänään tulikin vähän enemmän haastetta. Alkuun oltiin pellolla, josta ojan yli pieneen metsäkaistaleeseen. Siitä mullokselle ja tien yli, josta varvikkoon. Jossain kohtaa oli vielä harhajälkeäkin. Myrtin tasoon nähden jälki meni yli odotusten! Kaikista mukavin oli huomata, että vaikka vähän hukkaa tulikin, niin osasi itse ratkoa ongelmat ja työskenteli koko ajan. Kun päästiin varvikkoon, niin meno alkoi näyttää jo hyvälle. Tietysti, kun alustakin oli tuttu!

Varsin mukava jälkikauden avaus! Käytiin vielä lenkillä koko porukalla ja aikamoista meininkiä koirat päästeli menemään. Ihan parhaita nämä kimppalenkit hyvässä porukassa :)

Team jälkeilijät (c)Laura


perjantai 26. huhtikuuta 2013

Kesän ekat

Treenit vesisateessa. Olipahan kylymät kolmisen tuntia (lenkki + treenit). Metukka teki alkuun pienen palkkaamattomuuden Einen liikkuroidessa. Tehtiin seuraaminen ja jäävät, muuten hyvin, mutta seisomisessa lähti perään? Toistolla ok. Meidän hyppimistreenit on tuottaneet tulosta, kiva juttu! Oli vaatteet kurassa ja koira mukana. Toisessa setissä vähän ruutua ja loppuun paikallaolo Maisan ja Mantan välissä. Ekalla oli rauhaton, toka parempi. Paikallaoloja vieraiden koirien seassa pitää tehdä paljon.

Myrtti juoksenteli alkuun pallon kanssa melko pitkän tovin. Vähän seuraamista pallopalkalla ja sitten siirryttiin namipalkkaukseen. Liikkeestä maahan oli hidas, joten vahvistelin nopeutta. Luoksetulon stoppi ok ja suorat myös. AVO-kaukot hyvät, läheltä löytyi jo sisätreenissä treenattu uusi tekniikka (oravan kautta ylös ja alas). Loppuun vielä seuraamista, hyvä Myrmy.

Jaavan treeni oli pikainen, kun oli jo sormet niin jäässä ettei tosikaan. Vähän seuraamista, kaukoja takapalkalla, jalkojen pujottelua ja metallinouto. Yllätykseksi vesisade ei haitannut, ehkä sille on tosissaan iskenyt dementia.. Jaavahan ei normaalisti kykene katsomaan ylös eikä menemään maahan sateella. Mummo oli varsin tohkeissaan ja asennetta riitti.

Keskiviikkona Jaava ja Mette kävi hierottavana. Metellä oli ensimmäinen hieronta ikinä, mutta nätisti antoi hieroa ja rauhassa pötkötteli. Jaavakin nautiskeli täysin siemauksin, kun sai kaiken huomion osakseen. Mette sai kiitosta hyvän tuntuisista lihaksista ja jumejakaan ei oikeastaan löytynyt. Jotain ihan tosi pientä lapojen välistä. Jaava sitten olikin jumissa Metenkin puolesta. Kesäkuussa mennään uudemman kerran, josko saataisiin mummonkin jumit auki.

 


keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Mölliaksaa

Osallistuttiin eilen P-HAU:n järjestämiin möllikisoihin. Uusi paikka, uudet esteet, ei ongelmaa. Kiva juttu!

Metelle 0-voitto!
Kiitos Maijalle kuvasta ja videoinnista!

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kevättä kohti

Kevät tekee tuloaan ja hiekkakentät alkavat pikkuhiljaa paljastumaan lumen alta. Näin ollen Jaava ja Myrttikin on päässeet vähän enemmän treenailemaan. Myrtti on ollut varsin hyvällä tuulella ja tehnyt hommia kivalla asenteella. Eniten tekemistä taitaa olla luoksetulon stopissa, mutta muuten avoimen liikkeet on hyvällä mallilla. Jaava on väläytellyt osaamista ja tasapainon vuoksi välillä on vaikuttanut, ettei sillä ole mistään mitään hajuakaan. Eiköhän se tästä tasaannu, kunhan tulee enemmän treeniä ja toistoja. Mette on tehnyt muuten ihan kivasti, mutta viime viikolla ääntä tuli useammassakin treenissä (turhauttavaa), onneksi yhden treenin saldo oli nolla ääntä. Eilen oli hyödylliset treenit ja oli kiva nähdä, kun Mette vastasi hyvin treeniin. :)

Jaavuskainen aiheutti huolta lauantaina. Perjantaina annoin koirille rustoluut ja kaiketi hieman ahne mummeli oli nielaissut turhan isoja palasia. Lauantaina aamuruoka maistui vielä hyvin, mutta pari tuntia sen jälkeen alkoi oksennusta riittämään. Aika hurjalle tuntui, kun Jaava käveli vaisuna pari askelta ja jäi huojumaan paikalleen :(. Koska jokaisen lappalaiskoiraomistajan vakiovarusteisiin kuuluu parafiiniöljy ja hiilitabletit, niin ei muuta kuin parafiiniöljyä suoraan kurkusta alas. Jaavahan kieltäytyi syömästä raakaa jauhelihaa, johon olin öljyä sekoittanut. Siinä vaiheessa tajusin, että nyt ollaan oikeasti kipeitä. Jaavahan ei koskaan kieltäydy mistään syötäväksi kelpaavasta ja olen aina sanonut, että siinä vaiheessa kun ruoka jää syömättä on kiire eläinlääkäriin. Päivystykseen ei kuitenkaan tarvinnut lähteä, sillä tavaraa tuli ulos molemmista päistä ja jo iltapäivällä Jaava norkoili jääkaapin luona ja ruoka maistui. Voi noita, ahneita lappalaisia!!

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Ystävyysottelu

Eilen oli vuorossa Kanavan koirakillan ja P-HAU:n ystävyysottelu. Koska kerrankin talkoilijoita oli mukavasti paikalla, ilmoitin Meten kisaamaan mölleihin. Radalle oli isketty sekä puomi että A, ja muistinpa siinä, että munhan piti treenata jo ajat sitten sitä, että alastulolta ei tule aina palkkaa. Eipä ole tullut treenattua ei.. Olinkin oikein positiivisesti yllättynyt ja tyytyväinen Meten kontakteihin radalla. Hyvä Mekku! Vähän oli jossain kohtaa radalla "käsijarru päällä", mutta muuten Mette teki oman tasonsa mukaan. Mun ohjaus on jäänyt jonnekin muinaisajalle ennen ajanlaskun alkua, mutta sehän ei todellakaan koiran vika ole ;) Ohjaajasta huolimatta Metelle 0-voitto (ihanneaika 50s, Meten aika 31,66s) ja ystävyysottelun voitto myös Kanavalle! JEE :D
 

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Joku raja ahneudellekin

Yks päivä Mette meinasi syödä jäällä muovia, joka kaiketi haisi kalalle. Oli sitten vissiin onnistunutkin, sillä tänään siivosin muovioksennusta. Toivottavasti siellä masussa ei mitään muuta epämääräistä ole ja onneksi tuli ulos. Ei mikään ihme, että on ollut vähän vaisu.. Kyllä mulle yksi Jaava ahneuden suhteen olisi riittänyt, ei Meten tarvitsisi kulkea mummokoiran jalanjälkiä.

Viime viikolla treenattiin niin tokoa kuin aksaakin. Aksat meni muuten tosi hyvin, mutta kepit ei vaan radalla toimi. Plääh. En nyt jaksa miettiä niitä sen enempää, mutta jätetään vähäksi aikaa ratatreeneistä pois. Tehdään niitä erikseen ja vahvistellaan.

Maanantaina oli kokeenomaista Riihimäellä, keskiviikkona treenattiin Tanjan kanssa kahdestaan ja eilen oli Christan koulutus. Paljon tuli taas mietittävää ja hyviä vinkkejä. :) Oikein antoisa päivä!