keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Jaava lääkärissä ja Myrttisen agiliitelyt


Maanantaina käytiin Jaavan kanssa Lahden Eläinlääkäriasemalla. Jaavalla on ollut ihme kutinaa ja koko selkä on hilseillyt voimakkaasti. Jaavasta nappastiin verta pulloon sekä tutkittiin ulkoloisien varalta. Ulkoloisia ei ollut näytteessä ja pieni verenkuva, maksa-, munuais- ja kilppariarvot ok! Kilppariarvoissa oli jotain "häikkää" (eli ei olleet ihan rajojen sisällä), mutta lukujen suhde oli ok, joten kilppariakaan ei ole. Myös valkosolu arvo oli 5,6 (normisti 6-12), mutta lääkärin mukaan ei syytä huoleen. Hoitoa jatketaan pesuilla ja jos kutina ei lopu, niin katsotaan ruokavaliota uudelleen ja jos ei vieläkään, niin mietitään uudelleen.. Itse epäilen, että ennen joulua ollut koiranruokasäkki olisi ollut pilaantunutta, mikä sitten on aiheuttanut tämän kutinan. Mutta pääasia, että ei mitään vakavaavakavaa löytynyt :)

Sitten Myrtin eiliset agit. Ehdittiin tekemään vain yksi radanpätkä, joka sujui lopulta aika kivasti. Aluksi oltiin molemmat vähän kuutamolla.. Radalla oli hyppyjä, keinu (jätettiin väliin) ja kepit ja hyppyjä. Putkikin oli houkutuksena, mistä Myrtti löysikin itsensä pariin otteeseen ;). Vähän tokoiluja ja pätevästi teki pikkulikka hommia.


Jaava sai tehdä tokoja Myrtin agin jälkeen ja se oli ihan tositositosi innoissaan! "Vähän" oli havaittavissa ylikuumenemista, mutta kyllä se alkoi lopulta pysymään housuissaan :). Yhtenä syynä varmasti se, että se luuli pääsevänsä agiliitämään (piti tuottaa toiselle sitten pettymys..). Seuraamisessa poikitteli jne. Kaket oli loistavat ja jäävät mallikkaat. Luoksetuloa tehtiin vain suorana, kun en olisi kuitenkaan saanut sitä pysäytettyä... Tuli kyllä vähän huono omatunto, kun Jaava oli vielä pitkään treenien jälkeenkin ihan rinta rottingilla. Ja miä oon nyt tehnyt niin kauhean vähän sen kanssa mitään, vaikka toinen tykkäisi ihan hirveästi!

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Tokotitokoti


Jaavan kanssa taas noutoa (eli lähinnä opeteltiin puruotetta), paikallaolo, kaket ja seuraamista. Puruote menee koko ajan parempaan suuntaan, nyt ei pyöritellyt edes seuratessaan! Myös muut pikkuhommailut meni hyvin.


Myrtsi puuhasteli myös kapulan kanssa, seuraamisen käännöksiä ja paikallaolo. Pikkuhiljaa Myrttinenkin edistyy, pitäisi vaan muistaa opettaa sille jäävätkin. Mutta sehän on mein pentupentu, eihän sen pidä vielä mitään osatakaan? (niin ja sit paluu todellisuuteen, pentupentu on puoltoista vee :D)


Ajattelin nyt yrittää saada molemmille vähän noita perusjuttuja kuntoon.. :) Niin ja tietysti tehtiin loppuun vielä yhteistemppuja!

tiistai 13. tammikuuta 2009

Perustreeniä


Ja taas sisätreeniä. Eipä ole ulkona enää liukasta, kun ei ole luntakaan.. Vettä satelee ja ulkona on ihan mälsää. Kämppä on taas ihan hiekan peitossa, enpä olisi uskonut että vielä tän talven aikana tulee kunnon rapakelit. Joten tässä selitystä, miksi sisätreeniä.


Jaavan kanssa perusasentotreeniä kapulan kanssa ja ilman. Ja olipas huima parannus eiliseen! Ei kapulan mutustelua (kuin ihan vähän parissa kohtaa) ja oikea paikkakin alkoi löytymään. Jei!


Myrtin kanssa myös perusasentotreeniä ja noutoa. Pitäisi vaan nyt yrittää saada pidennettyä tuota aikaa mitä se kapula on suussa. Perusasennot napakoita ja hyviä ja peppuakin muisti käyttää.


Loppuun taas kimppatemppuja. Tää on se meidän treenien paras osuus :D. Pitäisi jostain saada kamera lainaan, jolla voisi ottaa videota että saisi tännekin pätkiä näytille. Tuolla järkkärillä kun ei pahemmin videota oteta..

maanantai 12. tammikuuta 2009

Sisätottista


Josko tää tokoinnostus nyt sitten lähtisi käyntiin.. Täällä on ihan tosi mälsä keli (vettä sataa, lumet sulaa ja kadut ihan tajuttoman liukkaita), joten tehtiin vähän sisähommia.

Jaavan kanssa perusasentotreeniä, kakeja ja kaivettiin vielä noutokapulakin esille. Kaket oli hyviä, mutta perusasennossa ja kapulan kanssa virheitä. Kapulan annoin sille suuhun, kun istui sivulla ->pyörittelyä. Palkkaa tuli heti ja vain, kun kapula oli paikallaan. Jaava alkoi tapansa mukaan hössöttämään, jolloin se vaihtelee perusasennon paikkaa suunnilleen koko ajan. Jaavan motto kun on, että palkkaa ja äkkiä! Eli se alkaa kokeilemaan tosi nopeasti, että mistä sitä namia saa.. Jaavalle siis malttia lisää!

Myrtti teki seuraamista, pepunkäyttötreeniä, maahanmenoja ja noutoa. Myrtin helpot treenit sujui Myrtin tasoon nähden hyvin. Noudossa ollaan edelleenkin vaiheessa missä Myrtti nostaa kapulan maasta. Seuraaminen ja perusasento on parantunut. Myrtti on kyllä niin erilainen kun tuo Jaava.. Myrtti nimittäin on hommia tehdessään pohtivaisempi eikä vain touhota namin perässä!

Ja sitten molempien kanssa yhdessä paikallaolo, itsensä ympäri pyörimistä, kuolemista, tassun antamista sekä "pyytämistä" (istuu ja nostaa molemmat etutassut ilmaan). Hauskat pikkupuuhastelut :)

perjantai 9. tammikuuta 2009

Alkuvuoden kuulumisia


Pakkasmittari on näyttänyt monena päivänä miinus kahtakymmentä ja aurinko on paistanut. On ollut oikein ihanat kelit lenkkeillä jäällä! Meidän aika onkin kulunut lähinnä keleistä nauttien ulkoillessa. Treenaamiset on jääneet, mutta sen verran on tehty että nyt Myrttikin osaa jo vähän hömppätemppuja ;). Tällä viikolla käytiin mustien kanssa koirapuistossa ja tapaamassa kahta lappalaiskoiralapsosta. Musti osasi käyttäytyä paljon paremmin kuin uskoinkaan! Puistossa oli pari vierasta urosta, mutta eipä ne Mustia edes kiinnostaneet.. Toinen uroksista kävi vielä hyppimässä Mustin selässä, mutta kiirehdin vain pelastamaan Mustin tilanteesta (ja kyllä Musti näyttikin helpottuneelta, kun tulin "apuun"). Molemmat keskittyivät ensin alueen tutkimiseen ja sen jälkeen namipalojen kerjäämiseen.. Tänään käytiin pienellä lappalaiskoiraporukalla tokoilemassa ja ulkoilemassa. Mulla oli mukana pelkkä Jaava ja pitkästä aikaa tehtiin tokoa. Suora luoksetulo, avo-kaket, jäävät ja seuraaminen. Kaikki muut sujui hyvin, mutta perusasennot oli ihan kadoksissa. Kotona innostuin vielä tärppipäiväisen Myrtin kanssa muistelemaan tokojuttuja ja työskenneltävää riittää :P. Nyt meillä onkin eilen ja tänään ollut oikein mukavaa, kun Musti on sitä mieltä että voisi aivan hyvin astua Myrtin.. Mustin epäonneksi vain Jaava ja Myrtti saavat puuhastella keskenään ja Musti on joutunut eristyksiin. Huomenna me suunnataan pois Mikkelistä, joten täällä on sitten taas rauha maassa. Saa nähdä, että kuinka me tyttöjen kanssa sopeudutaan taas tylsiin katulenkkeihin, kun nyt on saatu mennä pitkin järviä ja metsiä..