torstai 11. lokakuuta 2012

Fyssari

Tytöillä oli aamulla vuorossa fyssari ja sen takia lepopäivä. Jaava oli oikein hyvässä kunnossa, vallan mukavaa :). Myrtti olikin pitkästä aikaa jumissa ja muuta syytä en keksinyt kuin agilityn. Edellisen käynnin jälkeen on tehty enemmänkin agilityä ja varmaan sen takia oli selässä ja takajaloissa jumia. Myrtti ei palaa enää agilitykentille, eikä tuo agilitymaailma mitään suurta menetystä sen johdosta koekaan :D. Mettekin sai pienen käsittelyn. Alkuun pää nousi koko ajan ja piti kurkkia, että mitäs tässä nyt tapahtuu? Loppua kohti rentoutui.

Jaava on kuitenkin tehnyt tänään tunnareita. Parveketunnari sujui x2. Sisätunnari ei sujunut. Ulkona piilottelin yhtä lehtien alle ja lisäsin väärät ja lopulta oma oli väärien seassa lehtien alla. Hyvin haisteli. Nyt pitää vaan palata nöyränä askel taakse päin ja hyödyntää syksyn lehdet.

Meten kanssa on väännetty perusasentoja. Aamulla ei sujunut, mutta illalla jo sujui! Pihalla piilottelin yhtä kapulaa lehtikasaan ja lisäilin vääriä matkalle. Kun keskittyy, sujuu hyvin. Kun ei keskity, tarjosi maahanmenoa. Keskittymisen herpaantumisen syynä oli se, että noissa pihapuissa on oravia.. Tai VOI olla, koska joskus on ollut. Joten erään piti koko ajan tiirailla puita. Huomautinpa ihan vähän, että nyt pitäis keskittyä ihan johonkin muuhun kuin puiden tuijottelemiseen.

Myrtti pääsee helpolla, sisäkaukoja ja seuraamista.

2 kommenttia:

  1. Missä käytit fyssarissa? En muista, oliko meillä puhetta...

    VastaaPoista
  2. Ei varmaan ollut siitä puhetta.. Oon käyttänyt tyttöjä Kärkölässä Annakaisa Ventomäellä.

    VastaaPoista