Maanantaina olikin vuorossa hotin treenit Hollolan kentällä. Meten suunnitelmassa oli tällä kertaa vauhtihommia, kun nyt on aika paljon tehty tekniikkajuttuja. Alkuun leikkiä ja hyvät leikit olikin. Tehtiin luoksetuloa. Alkuun namiheittelyillä stoppeja ja suoria sekä viimeisenä liikkuroituna suora. Mette vähän kiihtyi samaan aikaan treenaavan vinkupallosta, joten vähän pääsi vinkumista tuossa liikkeenä tehdyssä luoksarissa.. Mutta hyvin se pysyi siellä istuallaan, vaikka kaveri vingutteli lelua. Veikkaan, että erään olisi niiiiin tehnyt mieli mennä leikkimään myös.. Tehtiin vauhtinoutoja normilla ja metallilla, ei ollut mitenkään käskyn alla, vaan sai lähteä heti juoksemaan kapulalle. Yksi lyhyempi heitto niin, että lähti perusasennosta, mutta palkka palautusvauhdista. Tämäkin oli hyvä :) Sitten taidettiin vähän tehdä perusasentoja. Mette herkästi alkaa yliyrittämään ja peppu menee mun jalkojen taakse. Tähän tuli hyvää vinkkiä Katilta. Saatiin hyviä onnistumisia, ainut, että vähän vinkui välillä (=turhautui, kun ei tiennyt mitä halutaan). "Iki ihanaa" seuraamista, pienet suorat pätkät vauhdista onnistuu jo aika kivasti. Kokeiltiin käännöksiä ja niissä se on ihan kuutamolla, niin kuin tiesinkin. Tähänkin saatiin hyvät vinkit, eiköhän tämäkin tästä lähde etenemään. Loppuun häiriköity pertsa, jossa mun täytyy olla vielä mustavalkosempi. Osasin kyllä huomauttaa, mutta en kehua oikeasta toiminnasta.
Ihan viimeisenä tehtiin vielä paikallaolot. Mette oli reunimmaisena. Olin ehkä 10 m päässä ja kävin palkkailemassa. Vähän oli alkuun istumisessa kierroksia liikaa = vieterit jaloissa, makuussa oli jo rauhallisempi. Pysyi siis kyllä hyvin, mutta saisi olla rauhallisempi. Pitäisi ottaa Mette aina ennen paikallaoloja hetkeksi kentän laidalle, että olisi parempi mielentila. Varsin mukavat ja onnistuneet treenit. Kivaa :))
Kotona on tehty eilen ja tänään aamutunnaria koko porukalle. Sujuu hyvin, jokaisella. Ja tietysti laatikkonaksuttelua ja laatikon esille kaivaminen aiheuttaa hurjaa tsäpinää.. Kuka ehtii tai pääsee eka?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti