maanantai 24. syyskuuta 2012

Paimennusta ja epiksiä

Viikonloppu vierähti jälleen reissussa. Lauantaina oltiin Sannan ja Paulan kanssa Kerimäellä paimentamassa lampaita. Nyt olikin enemmän lampaita kuin aikaisemmin, semmoinen parinkymmenen katras. Jaava hoiteli hommaa mallikkaasti, vaikka aitauksen toisella puolella oleva pässi aiheutti päänvaivaa :D Jaava meinasi repiä itsensä aitauksen läpi hakemaan karkulaista. Myrtinkin solmut tuntuivat vähän aukenevan. Se kyllä haisteli ja teki spurtteja, mutta jotenkin tuntui että epävarmuus väheni koko ajan. Myrtti myös alkoi itse jarruttelemaan, kun meinasi mennä liian lähelle lampaita. Mette kävi vähän kierroksilla ja intoa (yllättäen ;)) ainakin riitti, joten se oli koko ajan liinassa. Hyvääkin pätkää tuli ja ehkä se liina vielä lisäsi niitä kierroksia. Ainakin isoilla tytöillä huomasi, että liinassa menivät paljon huonommin kuin irrallaan.

Sunnuntaina oltiinkin Lappeenrannassa agilityn epävirallisissa kisoissa. Ilmoitin Myrtin medeihin ja 2-3luokkien radalle. Myrttihän ei ole agilityä oikein pariin vuoteen tehnyt (ainoastaan muutaman kerran motivaatiosuoraa ja yksittäisiä esteitä), joten oli aika jännittävää.. Omakin ohjaus on vähän hukassa, kun ei ole tullut ratoja mentyä sitten Jaavan kisauran loputtua. Oman lisänsä jännitykseen toi uusi paikka ja vieraat ihmiset ja esteet. Myrttihän on aikaisemmin niistä ottanut häiriötä, jonka takia kisaaminen on ollut pitkään tauolla. Rata oli profiililtaan oikein mukava, semmonen lappalaiselle sopiva :). Myrtti leikki hallissa hyvin narupallolla (edistystä!!) ja oli ihan mukana hommissa. Itse radalla Myrtti ehti vähän vilkuilemaan ympärilleen, mutta kulki mukavasti, eikä into loppunut keppien aloituksen virheeseenkään. Josko vähän treenailisi ja alkaisi taas kisailemaan :) Myrtin rata.

Mettekin pääsi ensimmäisiin mölliagikisoihin. Mette ei kyllä ikinä aikaisemmin ollut mennyt 14 estettä peräkkäin eikä kontakteja radalla. Vähän tuli turhan vaikea tilanne nuorelle koiralle, kun vieraat esteet, uusi paikka, ratahenkilöt, miljoona estettä jne. Siihen nähden meni ihan hyvin, mutta epävarmuuskin tuli esille. Vauhtia oli vähemmän kuin normisti ja ensimmäistä kertaa _ikinä_ Mette jätti puomin alastulon tekemättä. Reilut 50 virhepistettä ja sijoitus 3. Me kerättiin virheitä muidenkin edestä ;). Mutta olin kyllä hyvin epäreilukin, kun laitoin sen tilanteeseen, missä se ei voi onnistua kun ei vielä osaa. Meten rata.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti