Suunnattiin tänään Lauran kanssa pellolle. Metelle muutamia kulmia, pääasiassa nami joka askeleella. Joitakin tyhjiä pätkiä ja tyhjiä askeleita väliin. Jäljen loppuun vielä keppi. Ennen jäljen ajoa tein pienen ilmaisujäljen (keppi, muoviputki, pysäkointikiekko, hanska) ja kaikki muut ilmaisi nopeasti ja hyvin, mutta muoviputki oli vaikea. Itse jälki meni tosi hyvin tämän hetkiseen tasoon nähden. Voi jukra, tulipa hyvä mieli :) Hyvä, rauhallinen vauhti (kyllä!!), tarkkakulmatyöskentely ja nopea ilmaisu kepille. Voi Memeee, on se vaan etevä plikka.
Myrtille ihka ensimmäinen metsäjälki. Viimeiksihän Myrtti on tehnyt namitettua peltojälkeä vuosi sitten, joten ihan hyvin voi laittaa metsään ja nameja ehkä kuudesosan siitä, mitä oli pellolla.. :D Olin varautunut siihen, että saan itse käydä loppupalkkapurkin sieltä noukkimassa, mutta eikä mitä. Myrttihän nappasi jäljen ja meni kuin kyntöaura. Vauhtia piti vähän jarrutella.. Kulmia oli kolme ja vähän oli niissä pyörimistä. Hyvin kuitenkin itsenäisesti työskenteli. Yhteensä Myrtti söi varmaan kolme namia koko jäljeltä, eihän niitä tuossa vauhdissa ja kiireessä (ja pää pystyssä) ehdi huomaamaan. Motivaatio vaikutti olevan kohdillaan ja Myrtti kyllä yllätti mut ihan kympillä. Aikamoista :) Ehkä se on sitten se ja sama, että seuraako verijälkeä vai ihmisjälkeä. Hajuvana kuin hajuvana. Näitä voisikin tehdä lisää. Oikein mukavata :)
Jaavan metsähommat olikin esine-etsintää. Kiikutti takarajalta lelua lähemmäksi, mutta tiputti sen vähän ennen kuin tuli mun luo. No, vanhana konkarinahan Jaava aina hukkaa ne esineet, mitä se kiikuttaa lähemmäksi... Joten uudella yrityksellä toi ihan eri esineen, mitä oli aluksi kiikutellut. Toisen esineen tuonti olikin vaikeaa, mutta kyllähän se lopulta löytyi, kun menin avuksi. Sopivaa eläkeläispuuhailua.
Mette pääsi vielä tekemään agikeppejä 2 settiä. Aluksi oli kaikki ohjurit ja sitten niitä vähenneltiin. Viimeisellä toistolla oli enää 4 ohjuria (alussa 1, keskellä 1 ja lopussa 2). Hyvähyvä, tästä on mukava jatkaa. Nyt jo uskon, että ne joskus valmistuukin! Loppuun vielä mukava lenkki 7 koiran kanssa vesisateessa; peltorallia ja leikkiä sekä varsin onnellisia märkiä koiria!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti