Again Patarilla. Jaava pääsi aloittamaan. Tehtiin alkuun luoksetuloa ja palkkaa stopeissa pysymisestä Einen huudellessa käskyjä. Eipä reagoinut käskytyksiin ja teki hyvät stopit ja hyvällä laukalla välit. Seuraavana ruutua, kun oli kerrankin vieras ruutu kentällä. Tehtiin ensin lähempää ja kasvatettiin matkaa. Jaava selvästi tiesi, että mitä oli tekemässä. Kerran jäi liian eteen eli etureunan nauhan päälle. Mutta pääosin hyviä suorituksia. Huippua :) Tästä jatkettiin pienillä seuraamisilla ja liikkeestä istumisia. Palkkaa tippui tasaisen väliajoin. Loppuun kaukot, jotka edelleen ihan loistavat. Kosahtamista odotellessa..
Mette sai tehdä alkuun ilmaisutreeniä. Tällä kertaa matkassa heijastinta ja hyttystakin naamaverkkoa, erilaisia hanskoja, auton avaimet. Jännä huomata, että treenaamalla suoritus suoritukselta meininki paranee vaan. Reippaat ilmaisut jokaisella esineellä.
Myrtin kanssa pidettiin hauskaa. Leikittiin piiitkään narupallolla. Myrtti meni siitä ihan sekaisin! Miksiköhän en käytä sillä lelupalkkaa tai leikitä sitä normisti oikeastaan ollenkaan.. Vahvistelin seuraamisen käännöksiä naksulla ja sitten tehtiin piitkästä aikaa tolpan kiertoja. Myrtti yllätti jälleen. En ole tiennytkään, että sen kiertäminen on noin hyvällä mallilla. Sehän irtosi ja meni kuin pieni eläin. Ihan hurjalla vauhdilla. Olipahan meillä Myrtin kanssa mukavaa. Nyt pitää ottaa nuo palloleikit kyllä ohjelmistoon mukaan, kerta toinen niiin kovin tykkää.
Mettekin sai seurailla ja tehdä luoksarin stoppeja. Kokeiltiin liikkeestä maahanmenoa ja mitäköhän vielä. Ai niin, Mettekin kierteli tolppaa. Ei ollut kyllä yhtään niin hyvä kuin Myrtti, mutta ihan hyvä silti ;)
Jos viikko sitten perjantaina olisin voinut lopettaa koiraharrastamisen seinään, niin tänään ajatukset on täysin päinvastaiset. Pienet karvaperseet oli tänään ihan hurjan hienoja ja päteviä ja eteviä ja ja... Tällä sitä taas jaksetaan mennä pari vuotta betoniseinän läpi ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti