tiistai 7. elokuuta 2012

Agilitiä


Tauko lusittu ja tänään reenattiin Meten kanssa. Ennen treenejä olisin voinut hyvin jättää treenit väliin, väsytti ja motivaatio oli miinuksella. Treenien jälkeen olin lähes naantalin aurinko, agility ON kivaa. Lyhyet ja ytimekkäät treenit sisälsivät puomia ja muutaman erilaisen pienen hyppy-putki pätkän. Maneesin ulkopuolella laitettiin vielä kepit aluille, kun nyt meillä on ikiomat ohjurit. Enkä voi olla kuin tyytyväinen tuohon pieneen rakkiin, se on aika mukava se.


Jaava sai puuhastella ruudun kanssa. Mummeli näytti, että tänään on "mene törpön taakse" -päivä. Mutta alkoihan se pelittää ja tekikin loppuun monia ja monia erinomaisen hyviä paikanhakuja. Alkuun piti vain testata, että josko se olisi tänään jotain muuta.


Myrtti sai testata pihalla olevia keppejä. Alkuun meinasi ehkä usko loppua (mulla siis), kun en muistanut ettei Myrtille voi laittaa etupalkkaa kepeillä. Se kun ei vaan kykene tekemään mitään, kun tajuaa palkan.. Siinä se sitten kepitti ekat neljä keppiä ja jähmettyi. Meinasin ehkä hiiltyä. MUTTA me päästiin tästä yli, naksun avulla. Tovi jos toinenkin seisoskeltiin, mutta sitten Myrde otti pienen askeleen ja naks + palkalle. Johan Myrtin ilme kirkastui ja parin toiston jälkeen kepitti matalana, hyvällä asenteella ja reippaasti loppuun asti, vaikka olikin etupalkka! Olin kyllä ihan varma, ettei se enää ikinä suostu edes katsomaan keppejä päin, kun se meni "anteeksi kun olen olemassa" -moodiin. Hurjan positiivista, että se pääsi siitä yli ja tsemppasi ihan superisti. Ja lopuksi meillä kaikilla oli hurjan mukavaa, Myrtillä jopa nousi kierrokset ja meinasi alkaa varastaa kepeille :D. Ja kotiin tullessa odotti sähköpostissa mukava tieto, mejäkokeeseen käy tiemme mars.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti