Varsin tokopainotteinen viikonloppu takana. Lauantai vierähti Sirken opissa ja tänään käytiin hotin porukalla Valkealassa kokeenomaisessa. Oli kyllä varsin huippu viikonloppu!
Eilen ensimmäisessä setissä tehtiin seuraamista. Ja tittidittidiii: koko viikonloppuna ei tullut kertaakaan ääntä seuraamisen lähdöissä! Vuosisadan ihme, sillä seuraamista tehtiin _paljon_ :)) Täyskäännöksiä työstettiin eniten ja niin, että ennen käännöstä naksu ja palkka heti käännöksen jälkeen. Toimi kivasti! Toisessa setissä tehtiin "kokonaisuuden kasaamista". Ensimmäisestä liikkeestä loppuosa, josta kehut + siirtymä ja toisen liikkeen alkuosa, josta palkka. Pikkuhiljaa sitten lisätään väliin yksi kokonainen liike jne. Meten mielestä tämä oli aika hauskaa ja se oli ihan innoissaan. Koska ainakin yksi ääni pitää päivään saada, niin tehtiin seuraaminen + luoksetulo ja luoksetulosta pääsin nuhtelemaan. Toistolla oltiin hiljaa (mutta ei tehty seuraamista alle). Tuli kyllä taas hyviä juttuja myös muiden saamista vinkeistä, mitä ottaa omiin treeneihin mukaan.
Ihan hirmuisesti ei ehditty tuota kokonaisuutta kasata ennen tämän päivän kokeenomaista ;) Olin siis oikein positiivisesti yllättynyt Meten suorituksesta. Olin myös reilu ja palkkasin tokan seuraamisen jälkeen. Plussaa: hiljaiset liikkeellelähdöt, seuraamiset, luoksetulon jättö + paikallaolo eikä mitään järkyttävän isoja virheitä missään liikkeessä (PAITSI vinkaisu luoksetulossa! Tyhmää.) ja plussaa tietysti se, että uusi paikka ja teki silti suunnilleen samalla tavalla kuin tutuissa paikoissa. Miinukset: Se ääni luoksetulon lähdössä, seuraamisessa työstettävää ja liikkeestä seisomisessa liikkui palatessa. Niin ja oli muuten ihan pirulaisen kuuma siellä kasvihuoneessa, huhhuh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti