Tekaistiinpa tänään lappalaisille jälkiä. Metelle pellolle paljon namia, väliin vähän tyhjää, kulmia ja kaaria + loppuun hanska. Ennen varsinaisen jäljen ajoa parit esineilmaisut, kun viime kerrasta on aikaa.. Mette suoriutui omasta urakastaan kaikenkaikkiaan ihan mallikkaasti :). Myrtille tein metsään muutamia kulmia sisältäneen jäljen, jossa sinne tänne tiputtelin frolicceja. Matkan varrella oli pientä ryteikköä, ojan ylitys ja kosteikkoa. Myrtti selvitti oman jälkensä varsin hyvin, kun ottaa huomioon, että tämä oli vasta toinen ihmisjälki. Jaavan hommat koostui Lauran etsimisestä. Vaikka yritettiin tehdä hieno pisto, niin jälkeä pitkin meni.. Mut ei se mitään, juuri sopivat mummohommat :)
Eilen käytiin maneesilla aksaamassa. Tehtiin kolmen hypyn suoraa (hypyt ei suorassa linjassa kuitenkaan) + takaisinpäin pussi. Erikseen rengasta ja puomia. Ei muistellut Mette pussia pahalla, ihan kuin viimeiksi ei olisi tapahtunutkaan mitään. Kiva juttu, ei ole mikään pehmotyttö ;) Jaavuskan kanssa ei ollut kyllä hyvä idea tehdä seuraamista esteiden seassa.. Mummo kun kuvitteli pääsevänsä aksaamaan :) Kesken seuraamisen kävi huutelemaan jne. Tarkoitus oli tehdä seuraaminen ja perään liikkeestä istuminen ja istahtamisesta aamuruoka. Koeongelma napsahtikin heti ja Jaava teki kauniin seisomisen. Höpsis ja uusi seuraaminen ja uudelleen istuminen, joka onnistui ja tästä ansaitusti palkka. Loppuun Jaava sai syöksähtää vielä pussiin. Myrttikin pääsi tekemään seuraamista esteiden sekaan. Kävi sitten siinä sivussa puomilla ja sitä rataa... Oli siellä hyvääkin pätkää ja Myrmykin sai aamuruokansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti