Keskiviikkona tokoiltiin Hollolan hallilla, torstaina oli vapaa päivä (paitsi Meten sisähommina seuraamista) ja tänään tokoiltiin Korkeavireellä. Jaava on ollut koko viikon (sunnuntaista) levossa, mutta tänään sai tehdä Meten treenien lopuksi ihan vähän seuraamista ja kaukoja. Katsotaan alkaako ontuminen uudelleen vai selvittiinkö pienellä levolla. Sormet ristissä, että oli pelkkä revähdys/venähdys.
Lauran esimerkistä innostuin naksuttelemaan koko tyttöjoukolle. Myrtti sai aloittaa ja ensin kokeiltiin laatikkoon menemistä. Myrtti oli ihan varma, että sen pitää raapia jotain tiettyä kohtaa, mutta lopulta saatiin 3 jalkaa laatikkoon. Myrtti ihan innoissaan tarjoili kaikennäköistä mm. nenätökkäystä laatikkoon :D. Seuraavaksi ajattelin opettaa "siivoamisen" eli lelujen laiton laatikkoon. Myrtin toinen setti koostuikin narupallon nostosta. Alkuun piti testata nenätökkäystä myös narupalloon, mutta nopeasti alkoi nousemaan. Ensi kerralla pitää kaivaa laatikkokin esiin. Myrtille oon opettanut ihan ensimmäisenä peukun näyttämisen, minkä takia se varmasti helposti tarjoaa tuota nenätökkäystä. Ja Myrtti muuten tökkäsee ihan voimalla :)
Jaava touhotti tapansa mukaan tuhatta ja sataa. Se tarjoili alkuun hanakasti peruuttamista ja huutelua, sitten se keksi laatikon (jonka sitten nostin pois) ja lopulta nappasi pallon. Jaavahan on sitä mieltä, ettei se aina voi sama asia olla, joten välillä taas tarjoili kaikkea muuta, kunnes muisti, että the juttu oli pallo. Jaavan toinen setti koostuikin tunnarikapulan pitotreenistä, koska olin ihan varma että kohta ainakin ontuu, kun touhottaa niin kovin..
Mette on kyllä hurjan taitava keksimään juttuja. Ekalla setillä laatikkoon menemistä. Näppäränä tyttönä se tarjosi heti laatikon nähtyään 2onn2off. Hetki meni, että nousi toinen etujalka laatikkoon ja lopulta siellä oli kaikki neljä. Se jossain vaiheessa tarjosi toisen takajalan nostamista ilmaan (ja siellä pitämistä pitkiäkin aikoja) ja siitä laittamista laatikon reunalle. Aikamoinen akrobaatti... Toisena temppuna narupallon nostoa, tämä oli helppo. Ens kerralla pitää ottaa lelukori, jonne se saa sitä nostella.
Illan treenit menikin Meten osalta hyvin. Tehtiin luoksari, kapulan pito, hyppynouto ja ruutu. Palkka tuli näyttöruutuun menosta, autoin vähän ja kehuin kun oli oikealla kohdalla. Tasan yksi piippaus luoksarin lähtökiihdytyksessä, muuten koko setti hiljaa :)). Loppuun paikallaolot ja kun jäi vielä aikaa, niin tehtiin itsekseen metukkanoutoa (ei olisi halunnut ottaa kylmää kapulaa), seuraamista ja kaukoja. Ehkä ekaa kertaa ikinä Mette oli sopivassa vireessä tokoa ajatellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti