tiistai 19. kesäkuuta 2012

Verijälki nro. 5


Eilen tein Myrtille lenkin ajaksi vanhenemaan n. 80m jäljen yhdellä kulmalla vasempaan. Myrtti löysi alkumakauksen tosi hyvin ja lähti etenemään oikein mallikkaasti. Kulmalla lähti ensin vasempaan, mutta palasi kuitenkin yrittämään suoraan etenemistä. Kävi makauksella uudelleen ja oli ihan sen oloinen, että suoraan olisi mentävä tai saatava loppupalkka :P Odottelin ja lähtihän se Myrtti vasempaan, kun kävi vielä makauksella. Se lähti hyvin epävarmasti, mutta reipastui ja ote varmentui edetessä. Kulmia pitää siis vähän vahvistella, nyt se kuvittelee, että aina mennään suoraan..



Odotellessa Myrtin jäljen vanhenemista mustuaiset teki pienet tokot. Jaava aloitti tunnarilla. Ensin ympyrässä ja sitten suorassa. Perfect! Vähän pidempi seuraaminen, kun ei olla aikoihin tehty kunnolla. Seuraamisesta loppupalkka. Oli muuten aika super hyvää seuraamista, etten sanoisi :) Mette metulainen aloitti ihan pienellä seuraamisella, mutta se vaihteeksi junnaa paikallaan. Ei siis jaksanut paneutua siihen sen enempää. Tehtiin lähinnä luoksetuloa ja stoppia ja maahanmenoa ekaa kertaa. Erikseen siis suoria ja stoppeja, yhdistellään sitten joskus kun osataan. Loppupalkka sivulletulosta. Mette oli hurjan taitava eikä haukkunut kertaakaan!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti