Lammaspaimennusta

Viikonloppuna käytiin paimentelemassa lampaita Lauran ja Surin kanssa. Olin ilmoittautunut vain Jaavan ja Meten kanssa, sillä vuosi sitten Myrtillä oli tasan kaksi vaihtoehtoa a) jahdata tai b) syödä kakkaa. Mutta koska nää hihhulit varas heti parin viikon päähän uuden paimennusvuoron, niin sitten pääsee Myrttikin testaamaan paimennusta :)



Molemmat typsyt pääsivät kahteen otteeseen lampaille. Aluksi oltiin liinassa ja lopulta irti. Ja seuraavana on vuorossa ihme lässytystä ja koirien ylistämistä. Ja paimennuksestahan minä en tiedä oikeasti yhtään mitään :D Mutta se mitä me tehtiin/kokeiltiin näin ensimmäisellä kertaa, meni ainakin mun mielestä hyvin. Nää tämmöiset kokeilut on parhaita, kun ei oo mitään paineita opettaa koe-/kisasuoritusta. Voi vaan olla aina tyytyväinen oman koiransa työskentelyyn, kun ei ole hajuakaan miltä sen kuuluisi "oikeasti" näyttää.



Mette oli ihan oma itsensä lampaiden kanssa (ja oma itsensä siinäkin mielessä, että pitihän sitä lampaankakkaakin maistella). Sen olisi niiiin kovin tehnyt mieli aluksi jahdata, mutta koska se on kiellettyä niin se on kiellettyä. Siitä hetki väännettiin, kun Mette ei niin kauheasti paimensauvasta itseensä ottanut, mutta niin vaan Meten jahtausmoodi muuttui paimennusmoodiksi. Ja ei, sillä kepakolla EI hakattu koiraa :D. Kaikista ihanin tunne mulle tuli toisen paimennuskerran jälkeen, kun me oltiin tehty yhteistyötä. Tuo musta pieni pirulainen teki juuri niin kuin haluttiin. Ja mä jopa pystyin luottamaan, ettei se niitä lampaita syö ja tunsin, että tilanne oli hallinnassa. Ekalla kerralla olin siis varma, että Mette vähintäänkin tappaa ne lampaat... Ja kun aika tuoreessa muistissa on tuo kevään poropaimennus, niin odotin vähintäänkin katastrofia. Mutta niin se vaan oli lopulta irrallaan, eikä tarvinnut pelätä, että mitään kävisi. Ja ihan lopuksi, kun sanoin, että "nää hommat oli sitten tässä", niin tyyppi lähti irrallaan pois lampaiden luota ja jäätiin siihen aidan sisäpuolelle juttelemaan. Mette oli irrallaan ja kävi istuskelemaan. Oli vaan aika paras fiilis :))



Jaava taas voisi alkaa eläkepuuhina paimentelemaan. Se oli toista kertaa lampailla ja toimi ihan samalla tavalla nyt kuin viimeiksi. Siellä se pihisee lampaiden perässä ja on niin intona ja polleana, mutta silti malttaa pitää homman kasassa. Jaavan kanssa oli niin mukava paimennella, kun me vaan tehtiin hommia yhdessä. Eikä tarvinnut vääntää kättä ;) Kokeiltiin sitten kuljetuksesta maahanmenoja ja niin se vaan mummeli kävi maahan. Ja sieltä se pääsi sitten taas vapautuksesta paimentelemaan. Ja Jaaputtikin pystyi olemaan lammasaitauksessa irrallaan ilman pelkoa, että karkaisi omin lupineen lampaiden luokse. Mutta itseasiassa Jaavan kohdalla tämä nyt ei olekaan mikään yllätys, mutta mainitsinpa silti. On se vaan aikamoinen typsy tuo mein Jaava!