Koska lappalaisten tokot jää tänään iltavuoron takia väliin, käytiin aamusella keskenään Löytynmäellä.
Jaava aloitti ruudulla, jossa palkka valmiina. Hyvin löytyi ruutuun. Näitä toistoja muutamia + yksi missä ei ollut palkkaa. Metallinoutoa kylmällä kapulalla (ollut autossa ties kuinka kauan) ja oli vielä kylmempi, kun upposi aina sinne hankeen.. Ei ongelmia :). Kaukoja ilman takapalkkaa. Kaikki vaihdot oikein ja liikkui vaan taaksepäin. Liikkeestä istuminen, ei ongelmaa. Jaava oli ihan superi!
Mette teki myös parit ruudut ja sitten noutojuttuja. Sisällä on nyt treenattu pitämistä ja ajattelin, että ulkona tehdään vaan vauhtinoutoa. Aluksi oli vähän säätämistä, mutta kun Meme tajusi jutun juonen, niin täysillä kapulalle + takaisin ja vasta käskystä tippui kapula ja pääsi palkalle. Loppuun leikkiä ja vielä yksi ruutu, jonne vietiin yhdessä palkka.
Myrtti aloitti luoksetuloilla. Välillä tosi hyviä stoppeja + väliin niitä vaaaluuumisia. Vahvistelin niin, että käsimerkki ja sit palkka lens heti perään toisesta kädestä. Suoriakin tehtiin väliin. Noutoa liikkeenä. Myrtti varastelee kapulalle, mutta on ainakin innokas. Annan takaisin tullessa vielä "sivu" -käskyn, jotta varmasti tietää mitä pitää tehdä. Piti kapulaa perusasennossa irti-käskyyn asti. Vielä kaukoja, joissa eka setti hyvä! Tokassa jäätyi maahan ja "vääärin meni, ohhoh". Uudella yrittämisellä tosi nopeasti nousi istumaan, josta palkka. Loppuun vielä yksi nouto ja siitä superpalkka. Hyvä Myrde!
Mette pääsi vielä toisen kerran puuhastelemaan ja meidän piti tehdä paikallaoloja ja perusasentoa, mutta huomasin viskovani kapulaa.. Mette meni edelleen reippaalla laukalla kapulalle ja takaisin. Pyysin irrottamaan eri kohdissa ettei oppisi yhdistämään mihinkään tiettyyn matkaan. On se vaan nopea oppimaan <3 Loppupalkka siis palautuksen vauhdista. Sisätreenissä jatketaan kapulan pitoa + jos pikkuhiljaa kapula suussa perusasentoon tulemista. Ulkona sitten vauhtia. Sisätreeneihin myös perusasento ja seuraaminen. Jos yrittäisi edes edetä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti