sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Syksyä

Syksy tekee tuloaan ja kiirettä riittää. On treenattu melko paljon tokoa ja aksaakin kerta viikkoon. Viikonloppuna ehdin ulkoiluttaa jopa kameraakin, joten alla kuvasatoa. Myrtin juoksujenkin pitäisi pikku hiljaa tehdä tuloaan, joten jännitettävää riittää :)


Jaava ja syksyn sävyjä


Arvaa kuka?

Vastarannan kiiski



Tyttökolmikko

lappalaiset ja poro

nuorisolla on omat juttunsa


Märkä koira on sitten kaunis :))

Myrtti piilosilla



Hymytyttö



torstai 12. syyskuuta 2013

Tokolappalaiset kuvin

Myrtti noutaa

Mette myös

Myrtti ilakoi <3

Jaavakin noutaa

Metukka noutaa metukkaa ;)

Mette

Myrtti merkillä

Mette hyppää
  

Kaikki kuvat on räpsinyt Sanna, kiitos! :)

maanantai 9. syyskuuta 2013

Imatra-viikonloppu

Viikonloppuna oli vuorossa perinteinen Imatra-viikonloppu. Imatra-viikonloppu on kyllä vähän laajentunut ja toistamiseen oltiin toinen päivä Kerimäellä Tunturikettulassa lammaspaimenessa. Sunnuntai vierähti tokoilujen parissa. Kiitos Sanna ja Paula, olipas vaan taas mukavaa ja kelitkin suosi :)

Jaava ja Mette pääsivät paimentamaan lampaita, Myrtti joutui tällä kertaa tyytymään katsojan rooliin. Molemmat koirat pääsivät kahteeseen otteeseen lampaita moikkaamaan. Jaavalla meinasi olla vähän liikaa intoa, mutta kyllä sillä silti pysyi tolkku jotenkin päässä. Mette yllätti positiivisesti ja sai hyvää palautetta: ohjautui helposti, piti etäisyyden ja työskenteli intensiivisesti. Oli kyllä varsin väsynyt pikkuinen paimen lauantai-iltana ja vielä sunnuntainakin. Hirrrmuisesti joutui ajattelemaan, niin väsyyhän sitä vähemmästäkin! Ja se mikä mun mielestä oli Metessä parasta, niin se ei turhia hötkyillyt ja oli lampaiden lähellä ihan lunkisti. Hommia tehtiin sitten 110%. Aikamoinen muutos tapahtunut vuodessa. :) Alla Sannan ottamia kuvia.

Mette saapuu paimentamaan

Keskustelu: kumpi määrää?

Tietysti Mette!


Jaava oli vähän turhan tohkeissaan

Mummo sanoo, että LIIKETTÄ

"Mitäs tekin siinä toljotatte!!"

Hikihän tässä tuli..

Viime viikolla aksattiin uudessa porukassa ja paikassa, mutta päivä sentääs säilyi edelleen tuttuna ja turvallisena tiistaina. Aksaamme nyt Villähteen Agility-urheilijoiden riveissä :).

Tokoa on treenattu enemmän ja vähemmän. Pääosin treenit on sujuneet aikasta kivasti, mikäs sen mukavampaa :)

perjantai 30. elokuuta 2013

Päivitystä

Viime aikoina on sen verran kiirettä pidellyt, ettei ole blogiakaan ehtinyt päivittämään.Viime viikolla muutamat tokotreenit + aksat ja yllättäen myös tällä viikolla aksat ja tokotreenit ;). Viime viikon aksoissa väännettiin niitä keppejä.. Ja väännettiin ja väännettiin. Vääntäminen taisi tuottaa tulosta, sillä tällä viikolla Mette oli ihan super kepittelijä!! Loistavalla asenteella _loppuun_ asti, vaikka jouduin keppien loppupuolella siirtymään hypyn taakse, joka oli keppien vieressä. Olin niin yllättynyt, että ohjasin keppien jälkeen ihan miten sattuu :D Oli muuten ihan huippu rataprofiili ja Mette oli jotenkin ihan tosi hyvä. Me vaan mentiin, ei väännetty eikä sählätty. Voi jukra, tuon saman fiiliksen kun saisi useamminkin.

Viime viikon tokoloissa väännettiin ihanan ystävämme, äänen, kanssa. Eipä ole vähään aikaan tarvinnutkaan niin paljoa vääntää.. On tämä kyllä tasapainottelua; nyt on tehty paljon uusia juttuja ja palkkaa on sadellut roppakaupalla, joten pikkuinen kokonaisuustreenit olikin aika tuskaista. Metellä oli vähän sanomista, kun palkkaa ei sadellutkaan samaan tahtiin kuin aikaisemmin. Onneksi tällä viikolla ääntä on tullut huomattavasti vähemmän. Nykyään se kyllä tietää, että vinkaisut on kielletty juttu. Aina muistutuksen jälkeen on tehnyt paremmin ja hiljaa.. Kun vaan osaisin olla vieläkin mustavalkoisempi! Uutena juttuna keksi tänään ennakoimisen. Osasi tehdä ihan itse niitä luoksetulon stoppeja..

Uusiin kotimaisemiin tytöt on kotiutuneet hyvin. On nuo kyllä sen suhteen vaivattomia, että ei niitä mitkään muuttamiset stressaa. Koti on siellä missä milloinkin ollaan :)

Aika ihana ilta uusissa lenkkimaisemissa

Sieltä se syksy tulee!

lauantai 17. elokuuta 2013

Parasta lappalaisaksaa

Ollaan kesän/kevään aikana treenattu aksaa ihan hävettävän vähän, joten tänään suunnattiin Lauran ja porotyttöjen kanssa aksaamaan. Ja onneksi mentiin, oli kyllä niin hyvän mielen treenit ettei tosikaan!

Ihan ensimmäisenä tein muutamat keinut, kun silloin kisoissahan lennettiin ja sen jälkeen ei olla aksattu. Teki tosi hyvin eli ei muisteltu pahalla. Samaisessa setissä pimeitä putken päitä, ei ongelmia niissäkään. Toinen setti koostui takaakierroista ja kolmannessa setissä muisteltiin keppejä. Päätin palata askeleita taaksepäin ja laitoin ohjurit alkuun, yhden keskelle ja loppuun + kuppipalkka. Ekalla yrittämällä haki rytmiä, mutta teki loppuun asti. Toisella toistolla rytmi alkoi jo löytymään. Kolmas toisto oli hyvä, joten tauolle. Neljännessä setissä Laura vaihteli palkan paikkaa. Ekalla toistolla oli hyppy + kepit (ohjurit samoissa kohdin) + hyppy ja palkka. Toisella toistolla lisättiin vielä yksi hyppy ennen palkkaa. Kolmannella toistolla vielä putki perään. Mette oli ihan super!! Hyvin pujotteli, vaikka leijeröin kepeille niin, että keinu oli välissä. Pitää nyt tehdä tovi ohjureilla (eri kohdissa ja eri määriä), jotta rytmi ja varmuus löytyy. Hyvä siitä vielä tulee :)

Jaava ja Myrtti jatkavat vielä viikon kesälomaansa maalla. Onpahan vaan maailman paras hoitopaikka, ei ihan joka paikassa koira pääsekään osteopaatin käsittelyyn! Jaavapa pääsi perjantaina. Selässä oli ollut oikealla puolella jumi, joka saatiin auki. Vasen puoli olikin ollut hyvässä kunnossa. Lonkista toinen oli ollut kipeä (nivelrikko?), mutta muuten ok. Käsittely olisi hyvä uusia 6-8 kk kuluttua. Mukavaa, että mummelikaan ei ollut tuon pahemmin jumissa. :)

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Osteopaatilla

Ajelin Meten kanssa Nurmijärvelle osteopaatti Hanna Kivisen vastaanotolle. Hanna kävi Meten perusteellisesti läpi ja Metestä ei löytynyt mitään vikaa. Ei siis jumin jumia. Osteopaatti kehui, että on kyllä harvinaisen hyvässä kunnossa oleva koira. Huippua! :)

Löysin netistä lisää kuvia Metestä Nastolan agikisoissa, kiitos vain kuvaajalle!










sunnuntai 11. elokuuta 2013

Paluu arkeen

Nyt on lomat lomailtu ja yritetään palailla arkeen ja treenirytmiin. Heti eilen käytiin tekemässä pienet tokot, joten tästä tämä taas lähtee :) Mette saa vielä ensi viikon olla ainoana koirana, kun Jaava ja Myrtti vielä lomailevat Mikkelissä.

Näissä maisemissa vierähti viime viikko







Isot tytöt olivat hoidossa Mikkelissä ja Mette sai opetella olemaan ilman laumakavereiden seuraa. Mette ei ikinä ole ollut hoidossa, joten vähän mietitytti miten sillä menee.. Mutta hyvin oli mennyt! Kuulemma varsin vaivaton ja helppo hoitokoira ja sulassa sovussa oli ollut kissojenkin kanssa. Jaava taas oli ollut vauhdissa ja muun muassa käynyt hallilla syömässä työntekijän eväät, varastellut alalaatikoista yms. Onneksi Myrtti sentääs on osannut olla kiltisti :D