keskiviikko 26. elokuuta 2020

Kesä ja alku syksyä

Kevät ja kesä meni ja jo vähän alkaa olemaan syksyä ilmassa. Meidän kesä meni kaiken kaikkiaan ihan mukavasti, Myrtti täytti 13v ja Manu vuoden. Niin se aika rientää!

Mummukka on kuitenkin aiheuttanut huolta ja murhetta. Myrtti on saanut pari kertaa kesän aikana jonkun kohtauksen, jonka johdosta on menty vauhdilla päivystykseen ajatellen, että taitaa olla viimeinen yhteinen reissu <3 Oireet ovat olleet saman tyyppiset kuin vestibulaarisyndroomassa (tasapainovaikeutta, pään kallistumista, silmäoireita), mutta kohtaukset menevät nopeasti ohi. Sitä emme tiedä mikä nämä verenkiertohäiriöt aiheuttaa (kasvain?), mutta olkoon mikä hyvänsä, niin meillä jatketaan normaalia elämää niin kauan kuin on järkevää. Magneettikuvaa tai muita isompia tutkimuksia en kuitenkaan lähde teettämään. Tällä hetkellä Mummu voi hyvin ilman mitään lääkkeitä <3


Meten kanssa on kerran viikossa käyty ohjatuissa rallyissa, mutta muuten ei mitään ihmeellistä. Normaalia arkea vain.


Manu täytti tosissaan jo vuoden, joten suunnattiin auton keula kohti Heinolaa ja käytiin terveystarkeissa. Tuloksetkin olivat oikein mukavat: lonkat A/B, kyynärät 0/0, selkä VA0, LTV0, polvet 0/0, sydän oireeton, silmät terveet ja olat epävirallisesti terveet. Eli terve poika näiltä osin, jes! 

Ollaan Manskun kanssa opeteltu tokojuttuja ja välillä tuntuu et jotain jopa osataan ja toisinaan tullaan kovaa ja korkeelta alas :D Teinipojat <3 Pikkujätkä on kyllä hauska tapaus, tykkää opetella ja oppii nopeasti. Haasteena on tällä hetkellä häiriöt. Minkäs sille mahtaa, että kaikki pitää ehtiä rekisteröidä.. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti