Meidän treenit on koostuneet viime aikoina lähinnä tokohommista ja onkin käyty eri porukoilla treenaamassa. Myrtti ja Jaava on myös päässeet enemmän treenaamaan ja kylläpä ne on olleetkin innoissaan! Viime aikaisista treeneistä on jäänyt pääasiassa hyvä mieli, joku yksittäinen huonompi treeni mahtuu tietysti mukaan. Ollaan myös lenkkeilty erilaisilla kokoonpanoilla, parasta :)
Tänään meillä oli vuorossa Christan koulutus ja oli ihan huippu päivä. Meten kanssa tehtiin pari settiä, joissa molemmissa ääni-teema. Meten äänet johtuvat pääasiassa siitä, että ei keskity täysillä/focus ei ole oikea. Metukka tekee vähän vasemmalla tassulla ja hälläväliä-asenteella, omasta mielestään osaa jo. Laitettiin sitten haastetta peliin ja vaikeutettiin, jotta joutui keskittymään ja ajattelemaan. Ja kas kummaa, eipä tullut ääniä ja teki hurjan hyvin! Pakko myöntää, että oli vähän yllätys kuinka hyvin Mette selvisi treeneistä. Nyt sitten vaan pitää muistaa vähän laittaa haastetta, pilkkoa palasiksi, vahvistella osia jne. Niin ja tulihan tänään esille ihan uusikin ongelma eli Mette alkoi tekemään liikkurin "käskystä".. Treenattavaa riittää siis :D
Ps. Myrtin Sissi-tytär oli nappassut tänään hyppy-sertin! Onpa vaan siinä pätevä siskoplikka Metellä!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti