Onpas kivaa, Meten viimeaikaiset treenit on menneet hyvin. Perjantaina korkeavireellä oli vuorossa kokeenomaiset, joista vähän lintsasin. Palkkasin muutamaan otteeseen ja taisin kehuakin kesken suorituksien. Halusin olla reilu ja tehdä tilanteesta sellaisen, että Metellä oli mahdollisuus onnistua. Tehtiin pikkuinen seuraaminen, liikkeestä maahan ja hyppy. Seuraaminen on mennyt eteenpäin ison harppauksen, liikkeestä maahan tehtiin ensimmäistä kertaa liikkeenä ja käskytettynä (ei vinkaissut liikkeelle lähdössä!!!) ja meni ihan nappiin, hypyssä liikkui palatessani sivulle ja istui ennen käskyä. Kokeenomaisten jälkeen tehtiin vielä vähän seuraamista, seisomisessa pysymistä ja noutokapulan palautuksia. Varsin mukavat treenit ja mulla on kyllä parhaat treenikaverit!! Sain vielä haettua ansaitun lonkeron, vaikka ei ollut lompakkoa mukana.. ;D Siinä kassajonossa kyllä vähän alkoi jännittämään, että kysyykö papereita, kun eihän niitäkään ollut matkassa mukana. Ikävä kyllä näytän yli 30v ja sain ostokset tehtyä.
Heti lauantaina aamusella treenattiin taas korkeavireellä nuorten koirien tokoringin porukalla. Metukka oli taas hirmu pätevä lappalainen. Meidän touhuhan alkaa tuntumaan ihan tokolle. Treenien jälkeen käytiin vielä umpihankilenkki Tuulin ja Chilan kanssa jäällä, nyt täällä on väsyneitä tyttöjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti