maanantai 14. toukokuuta 2012

Tokoa koko elämä


Miten tässä näin on käynyt, että treenaan eniten tokoa?



Tänään taas käytiin hakemassa oppia. Jaava näytti ensin miten ruutu ja tunnari on edenneet. Hyvällä mallilla, Jaava vastaa kivasti treeniin. Jatketaan tunnarissa asteittain vaikeuttamista ja jos alkaa menemään hätäiseksi, niin helpotetaan. Nyt ensin piilotettiin pelkkä oma. Sitten se meni väärien yli ja oma kaukana piilossa. Seuraavana oma oli ihan väärien takana lehtien alla. Neljännellä oma oli lehtien alla väärien keskellä, meni vähän hätäiseksi, mutta toi oman. Loppuun oma väärien sivulla ja teki hyvin, johon lopetettiin. Ruutua pitää välillä muistaa tehdä maahanmenoon asti.



Koska aikaa vielä jäi, otin Meten tokopuuhiin. Mette näytti parasta äänenkäyttöään... Meten treenit pitää edelleen suunnitella super hyvin ja olemista treenaillaan erikseen. Nyt oli vaikeaa, kun se ei osaa odotella rauhassa. Treenien alkuun ensin jotain vauhtiliikkeitä, kahden lelun leikkiä jne, jossa se saa vaan juosta ja purkaa energiaa. Tämän jälkeen tarkkuutta vaativia esim. seuraamista. Ruutua voisi ajatella tehdä lelulla, koska se ei nostata kierroksia niin paljoa kuin namikippo tai lätkä. Kaukoihin saatiin myös hyvä vinkki: molempiin käsiin nami ja toisesta joutuu aina luopumaan (S-I). Tänään tehtiin ekana siis seuraamista, jossa vinkui. Jätettiin se siihen ja tehtiin vauhtinoutoa. Aikasta hyvä meininki. :) Sitten malttoi tehdä seuraamistakin hiljaa ja keskittyneesti! Ruutua pallo ruudussa valmiina, teki hiljaa mutta meni reippaasti. Oli kyllä vähän sen oloinen, että missäs ne namit.. Kokeillaan nyt kuitenkin lelupalkalla. Pääasia olisi saada se työskentelemään hiljaa. Loppuun vielä kaukoja, joissa mulla ongelmia.. Liian monta liikkuvaa osaa :D Silloin kun Mette alkaa ihan turhaa louskuttamaan ja vaatimaan namia, niin siitä voi ihan kunnolla huomauttaa, että nyt loppu. Voi olla, että vire hetkellisesti laskee, mutta sen pitäisi mennä ajan kanssa ohi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti