keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Pienet hommat


Käväsin Löytyllä. Jaavalle tunnaria, ruutua ja seuraamista. Nyt pitää ottaa ruutua pidemmältä matkalta, pari kertaa pysähty kesken matkan, mutta jatkoi nopeasti ilman uutta kehoitusta. Tunnari edistyy, nyt ei alkanut höösää oman ollessa keskellä piilossa! Seuraamisesta ei oo vissiin aikoihin saanut loppupalkkaa, oli sen verran hölmistyneen näköinen :D Myrtti teki noutoja, luoksetulon stoppeja ja seuraamista. Stoppeja pitää vahvistaa ja noutokapulan pitämistä. Alkuun palkkailin juoksuunlähdöistä, kontaktista perusasennosta, parin askeleen seuraamisista jne. Sitten pitkä seuraaminen ja taas juoksussa alkoi hidastaa, jatkoin juoksemista ja tein täyskäännöksen, alkoi nousemaan oikealle paikalle ja aloin sanallisesti kehumaan. Vielä hetki juoksua, oikeassa paikassa mun ollessa hiljaa ja loppupalkka. Kuvittelin, että suunnittelin Meten treenit hyvin. Jos äänenkäyttöä on uskominen, niin en suunnitellut.. Alkuun ruutua lelulla. Kiljui. Pari toistoa, kiljui molemmilla. Komensi mua, kun jätettiin lelu ->murahdin. Korvat kävi lintassa ja kun oli hiljaa, kehuin rauhallisesti. Vauhtinoutoja, haukkui mennessä. Tehtiin kolme toistoa, kolmannella meni hiljaa, mutta myös hitaammin.. Seuraamista, teki hiljaa! Tehtiin niin, että yksi nami vasurissa, jonka jälkeen yksi askel ilman namia ja palkka takaa oikeasta vasempaan. Tää tuntuis sopivan! Ei pyrkinyt enää hyppäämään perusasennosta mun eteen. Välillä sai palkkaa perusasennossa kestosta. Loppuun vielä parit vauhtinoudot, piti tehdä vain yksi, mutta haukkui.. Tokan teki hiljaa, josta loppupalkka.



Arkistoista löytyi tilanteeseen sopiva kuva: En minä mitään ole tehnyt, olen vain niiin kiltti nappisilmä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti