Keväisiä kuvia

Aurinko lämmittää jo! Tänään rahtasin kameran mukaan lenkille, joten luvassa keväisiä kuvia.

  

Muuten täällä ollaan edelleen melkoisen vaisuja tyttöjä. Aikansa se ottaa.

Päivä kerrallaan

Kylläpä mun käy sääliksi Myrttiä. Se on ollut niin vaisu, että mittasin jo siltä lämmötkin. Mutta kaipa silläkin on totuttelemista, kun Iso pomo on poissa. Onhan se ollut aina Jaavan kanssa ja Jaava on hoidellut kaikki tilanteet. Mette on ollut sisällä omissa oloissaan, mutta ulkona ihan reipas. Tänään se oli lenkillä ja treeneissä niin vaisu, että pääsi Mettekin lämpöjen mittaukseen. Taitaa nuo pikkutytöt Pomon puuttumisen lisäksi peilata mun omaa mielialaa, kun kummankin lämmöt oli kohdillaan.

Käytiin siis eilen ja tänään vähän treenaamassa, vaikka ei oma motivaatio olekaan kohdillaan. Saipa ainakin muuta ajateltavaa. Ja voin kertoa, että ei jäänyt treeneistä mitään sanottavaa. Paitsi Myrtin ruutu oli hieno!

Ehdottomasti parasta terapiaa on lenkkeillä keväisessä metsässä ja nauttia auringon paisteesta.

Lenkillä ennen maanantaisia treenejä

Samassa paikassa viikkoa aikaisemmin <3

Niin Rakas Jaava

Olin aina tiennyt, että Jaavan lähteminen tulee olemaan kova paikka. En kuitenkaan osannut edes kuvitella, että luopuminen on näin vaikeaa. Jaava oli niin erityinen. Tietysti kaikki koirat ovat omalla tavallaan erityisiä ja tärkeitä, mutta Jaavassa oli vain sitä jotain. Jotain mikä tekee koirasta Koiran.

Jaava seisoi aina kaikilla neljällä tassullaan. Sen itsevarmuus oli ihailtavaa. Mikään ei hetkauttanut Jaavan maailmaa. Jaavalle oli tärkeää, että se pääsi aina mukaan. Sille oli ihan sama, että missä oltiin tai mitä tehtiin, kunhan se sai olla mun kanssa. Kun pakkasin kimpsut ja kampsut ja muutin opiskelupaikkakunnalle, oli Jaava ensimmäisenä autossa. Se muutti kanssani useita kertoja ja oli aina kuin kotonaan. Jaavan koti oli siellä, missä me oltiin. Uskollinen Jaava päivysti aina laukkujen vieressä, kun niitä pakkailin ja tietysti oli ensimmäisenä autossa. Kuka nyt makoilee laukkujen vieressä? Kuka nyt rynnistää ensimmäisenä autoon? Kuka nyt seisoo tukevasti neljällä tassulla mun vieressä?

Kukaan ei käy sulattamassa pakastinta eikä vieraile jääkaapilla. Syötäväksi kelpaavia asioita voi jättää muuallekin kuin hattuhyllylle tai munalukkojen taakse. Kuinka turhaan mulla onkaan koiraportit keittiössä. Voi Jaava, kuinka mulla onkaan ikävä sun tempauksia jo nyt! Maailman ahnein ja fiksuin pikkulappalainen. Viritelmät oli tehty ratkottavaksi, oli Jaavan motto. Ja kuinka tyhmäksi voi ihminen itsensä tuntea, kun aina koira vei voiton.

Mun ikioma ahma, joka liikkui metsässä aina lähellä,  mutta niin ettei sitä nähnyt kuin vilaukselta. Huudettaessa se oli parissa sekunnissa paikalla. Se piti huolen, että tiesi missä muut kulkee. Eilen aamulenkillä paistoi aurinko ja katselin metsässä varjojen sekaan. Kukaan pieni musta ei hiipinyt siellä varjojen seassa.

Jaavalla oli tapana nukkua ihan sängyn vieressä, joten aamulla piti varovasti tunnustella ettei astu Jaavan päälle. Nyt vastassa onkin vain kylmä lattia. Ei pehmeää mummokoiran turkkia. Illalla ei tarvitse pyytää ketään väistämään, että pääsee itse nukkumaan. Tyyny on tyhjä. Kukaan ei kuorsaa alkuyötä mun vieressä. Sohvalla ei kukaan kiepsahda Jaavan paikalle ja aseta päätä tyynylle. Jaavan omapeti on tyhjä. Turhaan katse etsii mummokoiraa. Jaava on poissa.

Jaava on ollut niin monessa mukana, niin paljon muistoja. Kun lähdin eläinlääkäristä ajamaan kotiin, tuli radiossa Cheekin "Timantit on ikuisia".  Muistoja ei voi kukaan viedä. Ja Jaava olikin mun ikioma timantti.

Tulin töistä kotiin 14.30. Käytiin pieni lenkki. Jaava oli ihan reipas ja kävi tarpeilla. Aamuisen ripulin ja oksentamisen takia ajattelin varata eläinlääkäriin ajan. Oli syönyt edellisenä iltana luuta, joten halusin varmistaa ettei ole mitään tukosta tms. Kotoa Jaava käveli autoon klo 15.20. Autossa se sai jonkun kohtauksen, tärisi ja pää oli luonnottomassa asennossa. Eläinlääkäriin se ei enää kävellyt. Samantien se pääsi tippaan ja otettiin röngtenkuvat ja verikokeet. Veriarvoissa häikkää, röntgenkuvissa näkyi vähän luumassaa (ei kuitenkaan huolestuttavasti). Jaava piristyi hieman tipassa, mutta sitten alkoi alamäki. Kalkkikramppeja. Silittelin Jaavaa koko ajan ja kerroin kuinka hieno koira se on ollut. Mun taistelijatyttö. Siitä huolimatta tila meni koko ajan huonommaksi. Tunsin, kuinka Jaava heikkeni heikkenemistään. Hoito ei auttanut. Jaavaa yritettiin kuntouttaa niin, että olisi päästy Hattulan eläinsairaalaan. Hattulaan ei ikinä päästy lähtemään. Ei jaksanut Jaava taistella. Oli pakko päästää Rakas Ystävä menemään. Niin sammui Suuri Sydän. Hyvästelin Jaavan ja silittelin viimeisen kerran, annoin monta pusua kuonolle. Sinne se jäi, huovan alle nukkumaan. Pyysin Jaavaa viemään Mustille terveisiä. Nyt mun Rakkaat Mustat on taas yhdessä.

 

Se mitä olimme, olemme nyt.
Se mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä,
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kalliolle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua, etkä enää löydä,
ja tunnet surun hiipivän sydämeesi,
ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa.

Jaava 2003-2014

Elämäni Koira

Paukapää Jaava "Jaava" 

5.2.2003-21.3.2014

Timantit on ikuisia.

Kiitos Jaava, että olit minun. Mun ikioma kultatyttö.

Niin suuri ikävä. Niin tyhjä koti.

Ei ole sanoja. On vain kyyneleet.

Nuku hyvin, Jaava.

Aurinko, pakkasta ja lunta

Oho, takatalvi maaliskuussa. Tänään ennen treenilöisii oli ihan pakko vähän ulkoiluttaa kameraa, kun oli ihan talvinen kelikin!

Me otettiin ainakin ilo irti!

Mitäköhän tässä tapahtuu?

Metu, onks kaikki ihan hyvi?

Huoh, tälle se Metu näytti treeneissä, kun tehtiin kaukoja.. "En mää kyl ny ymmärrä"

Sushukkanen hipsii

Myrtti heitti jo bikinit päälle.

Jaava ei pahemmin jouda poseeraamaan.

Tiara vinossa ja herne nenässä

Meten mielestä treeneistä on tullut tosi tyhmiä. Pari viikkoa palkkaa tippui koko ajan ja kaikki oli kivaa. Nyt onkin tehty palkattomuuksia ja voin kertoa, että trinsessa ei tykkää tästä yhtään. Ei tuu palkkaa eikä saa huutaa eikä kitistä. Ihan tyhmää. t: Mette

Kaikenlisäksi pikkuneiti on valeraskaana ja aamulla herätessäni huomasin, että olin saanut yöllä kunnian hoitaa yhtä pentua. Huvittavaa sinänsä, että muita pentuja meillä ei olekaan (ja tämä ainokainenkin katosi). Varsinainen äitihahmo tuo Metu. Jos Mette saa joskus niitä oikeitakin pentuja, niin toivottavasti se on silloin vähän tunnollisempi äiti. Treeneihin tuo valeraskaus ei ole vaikuttanut mitenkään, lenkeillä se on ehkä hieman normaalia vaisumpi. Ruoka-annosta vähän pienensin, kun huomasin, että "paljon palkkaa"-treenit näkyy Meten vyötäröllä. Lappalaistytöt kyllä käyttää kaiken ravinnon niin hyvin hyödyksi, että tarkkana saa olla.

Jaava ja Myrtti on myös päässeet treenaamaan. Voi kuinka ne on olleetkin tohkeissaan. Myrtti edistää seuraamisessa "ihan vähän vaan", kun häntävillat on mun varpaiden kohdilla. Myrmyn kanssa on treenattu siis seuraamisen paikkaa kohdilleen, tehty ruutua, muistuteltu jääviä, kaukoja ja luoksetuloa. Jaavan kanssa on humputeltu voittajan liikkeitä. Mummohan humputtelee ja huutaa. Ja on tietty omasta mielestään maailman pätevin ja paras.