Niin Rakas Jaava

Olin aina tiennyt, että Jaavan lähteminen tulee olemaan kova paikka. En kuitenkaan osannut edes kuvitella, että luopuminen on näin vaikeaa. Jaava oli niin erityinen. Tietysti kaikki koirat ovat omalla tavallaan erityisiä ja tärkeitä, mutta Jaavassa oli vain sitä jotain. Jotain mikä tekee koirasta Koiran.

Jaava seisoi aina kaikilla neljällä tassullaan. Sen itsevarmuus oli ihailtavaa. Mikään ei hetkauttanut Jaavan maailmaa. Jaavalle oli tärkeää, että se pääsi aina mukaan. Sille oli ihan sama, että missä oltiin tai mitä tehtiin, kunhan se sai olla mun kanssa. Kun pakkasin kimpsut ja kampsut ja muutin opiskelupaikkakunnalle, oli Jaava ensimmäisenä autossa. Se muutti kanssani useita kertoja ja oli aina kuin kotonaan. Jaavan koti oli siellä, missä me oltiin. Uskollinen Jaava päivysti aina laukkujen vieressä, kun niitä pakkailin ja tietysti oli ensimmäisenä autossa. Kuka nyt makoilee laukkujen vieressä? Kuka nyt rynnistää ensimmäisenä autoon? Kuka nyt seisoo tukevasti neljällä tassulla mun vieressä?

Kukaan ei käy sulattamassa pakastinta eikä vieraile jääkaapilla. Syötäväksi kelpaavia asioita voi jättää muuallekin kuin hattuhyllylle tai munalukkojen taakse. Kuinka turhaan mulla onkaan koiraportit keittiössä. Voi Jaava, kuinka mulla onkaan ikävä sun tempauksia jo nyt! Maailman ahnein ja fiksuin pikkulappalainen. Viritelmät oli tehty ratkottavaksi, oli Jaavan motto. Ja kuinka tyhmäksi voi ihminen itsensä tuntea, kun aina koira vei voiton.

Mun ikioma ahma, joka liikkui metsässä aina lähellä,  mutta niin ettei sitä nähnyt kuin vilaukselta. Huudettaessa se oli parissa sekunnissa paikalla. Se piti huolen, että tiesi missä muut kulkee. Eilen aamulenkillä paistoi aurinko ja katselin metsässä varjojen sekaan. Kukaan pieni musta ei hiipinyt siellä varjojen seassa.

Jaavalla oli tapana nukkua ihan sängyn vieressä, joten aamulla piti varovasti tunnustella ettei astu Jaavan päälle. Nyt vastassa onkin vain kylmä lattia. Ei pehmeää mummokoiran turkkia. Illalla ei tarvitse pyytää ketään väistämään, että pääsee itse nukkumaan. Tyyny on tyhjä. Kukaan ei kuorsaa alkuyötä mun vieressä. Sohvalla ei kukaan kiepsahda Jaavan paikalle ja aseta päätä tyynylle. Jaavan omapeti on tyhjä. Turhaan katse etsii mummokoiraa. Jaava on poissa.

Jaava on ollut niin monessa mukana, niin paljon muistoja. Kun lähdin eläinlääkäristä ajamaan kotiin, tuli radiossa Cheekin "Timantit on ikuisia".  Muistoja ei voi kukaan viedä. Ja Jaava olikin mun ikioma timantti.

Tulin töistä kotiin 14.30. Käytiin pieni lenkki. Jaava oli ihan reipas ja kävi tarpeilla. Aamuisen ripulin ja oksentamisen takia ajattelin varata eläinlääkäriin ajan. Oli syönyt edellisenä iltana luuta, joten halusin varmistaa ettei ole mitään tukosta tms. Kotoa Jaava käveli autoon klo 15.20. Autossa se sai jonkun kohtauksen, tärisi ja pää oli luonnottomassa asennossa. Eläinlääkäriin se ei enää kävellyt. Samantien se pääsi tippaan ja otettiin röngtenkuvat ja verikokeet. Veriarvoissa häikkää, röntgenkuvissa näkyi vähän luumassaa (ei kuitenkaan huolestuttavasti). Jaava piristyi hieman tipassa, mutta sitten alkoi alamäki. Kalkkikramppeja. Silittelin Jaavaa koko ajan ja kerroin kuinka hieno koira se on ollut. Mun taistelijatyttö. Siitä huolimatta tila meni koko ajan huonommaksi. Tunsin, kuinka Jaava heikkeni heikkenemistään. Hoito ei auttanut. Jaavaa yritettiin kuntouttaa niin, että olisi päästy Hattulan eläinsairaalaan. Hattulaan ei ikinä päästy lähtemään. Ei jaksanut Jaava taistella. Oli pakko päästää Rakas Ystävä menemään. Niin sammui Suuri Sydän. Hyvästelin Jaavan ja silittelin viimeisen kerran, annoin monta pusua kuonolle. Sinne se jäi, huovan alle nukkumaan. Pyysin Jaavaa viemään Mustille terveisiä. Nyt mun Rakkaat Mustat on taas yhdessä.

 

Se mitä olimme, olemme nyt.
Se mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä,
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kalliolle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua, etkä enää löydä,
ja tunnet surun hiipivän sydämeesi,
ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa.