sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Sunnuntaita


Aloitettiin Lauran kanssa tokoiluilla Mukkulassa. Jaava teki paikkamakuun Taimin seurana, lähti heti hipsimään perään. Palautin ja kohta se hipsi piiloon perään. Toruin sitä ja vein takaisin (Jaava todellakin tietää mitä "odota" tarkoittaa). Ja kas, hyvin pysyi. Ravistettava ennen käyttöä siis. Tarkoitus oli tehdä kokeenomaisesti ja palkatta liikkeestä istuminen + luoksetulo + molemmat noudot + ruutu, jossa palkka. Jaava oli ihan kuutamolla. Ei oo ehkä ikinä ollut noin sunnuntaifiiliksellä treeneissä! Se sikailee noudot, haisteli maata kesken seuraamisen ->istumiseen käsiapu + käsky ja ruudusta sillä ei ole harmainta aavistustakaan.



Myrtti pääsi tekemään tässä välissä noudon palautuksia ja "vauhtinoutoja". Myrtti on ehkä maailman ihanin ja omalaatuisin höpönassu :D Jos yleensä koirilla on ongelmana noudon palautusvauhti, niin Myrtilläpä onkin kapulalle menovauhti. Se menee ravilla ja tulee hymypyllynä laukaten :D Tehtiin sitten niin, että Laura piti Myrtistä kiinni ja miä heitin kapulan. Kun kapula laskeutui, niin annoin hae-käskyn. Näin saatiinkin ihan hyviä laukkoja molempiin suuntiin. Myrtti teki myös ruutua ja hyvin tekikin. Loppuun parit siirtymät. Myrtti on vaan kyllä aika mainio.



Jaava pääsi uudelleen hommiin. Tehtiin ruutua ihan läheltä ja yritin valmistella sitä kunnolla. Loppua kohti parani ja alkoi reagoimaan virittelyihin. Ehkä tää tästä. Noutokapulan heittoja palkaten perusasentoon. Alkoipa Jaavakin pysymään ja lopetti sikailut. Hyvä homma.



Memetsu pääsikin korkeavireelle aksaamaan. Olis tehnyt mieli tehdä ties mitä, mutta pidättäydyin suunnitelmassa. Alkuun puolikkaat vinokepit ohjureilla. Metellä alkaa olemaan idea selvillä ja lopuksi olikin kepit jo lähes suorat ja Meme irrallaan. Vahingossa lipsahdin suunnitelmasta ja yksi A-este mentiin irrallaan (eka kertaa ikinä). Loistava. Tauon jälkeen vauhtipätkää, hyppy + tosi kiemura putki + putki + hyppy + hyppy. Hyvää meininkiä saatiin.



Koska aikaa vielä jäi, pääsi Myrttikin vauhtisuoralle. Ja kas, hyvin meni :) ja puomillakin käytiin. Myrtti oli kyllä aika fiiliksissä. Tiistaina pääseekin Myrde vakkarivuorolle liitelemään, Meme saa vähän taukoilla.



Sisäjuttuina tehtiin aamusella Jaavan kanssa 3xtunnari ja ihan mahtavaa. Nenuli on auki, eikä ekallakaan maistellut ja nostellut vääriä! Myrtti teki noutokapulan kanssa perusasentoon tulemisia ja siinä yritettiin sitä kapulaa pidellä. Mette teki perusasentoja (ääntä) ja maahanmenoja (hiljaisia). Voihan kukkanen ton ääniongelman kanssa. Ehkä me ei tokoilla, vaan tehdään aksaa ja jälkee.. Agissa saa huutaa ja jäljellä se on ainakin toistaiseksi ollut hiljainen :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti