torstai 12. huhtikuuta 2012
Liitelyt
Olipas mukava ottaa vähän lämpöä ennen treenejä. Oltiin alkuverkkalenkillä ja olin just napannut Meten kiinni ja selvittelin isojen tyttöjen hihnoja. Siitäpä sitten lähti pupujussi lähes meidän jaloista ja sinne meni.. Metteä himpun verran suututti, kun kaverit juoksenteli pitkin peltoa pitkäkorvan perässä.. Mä sydän syrjälläni katselin, että meneekö pupu tielle vai metsään.. Onneksi valitsi sen metsän!! Huutelin siellä tovin jos toisenkin ja tytöt tulikin takaisinpäin, mutta ihan pokalla juoksivat mun ohi!! Ne oli sitten menneet maneesille, jossa treenikaveri oli napannut Jaavan ja viskassut sen autoon, Myrtti ei ollut antanut kiinni, vaan jolkotteli mun luokse. Mutta eipä enää mennä verkkalenkkejä irrallaan!! Jäähdyttelylenkillä kyseinen pitkäkorva oli taas meitä kiusaamassa, mutta tällä kertaa koko komppania olikin hihnoissa. No, olipas varsin hyvä mieli mennä Meten kanssa treenaamaan ;)
Tehtiin pakkovalssia, kiertoa ja ainakin jarrua. Rengasta ensin yksittäisenä esteenä ja sitten rengas + hyppy ja vielä hyppy + rengas. Nou problem :) Loppuun parit okserit ja keinut. Eipä oltukaan pitkään aikaan tehty keinua, mutta Mette ei hätkähtänyt yhtään, pikkusen jarrutin vielä tömäystä. Ehkä ensi kerralla voisi tehdä jo ilman jarrutuksia? Meten treenit meni siis hyvin, mutta oma mieli oli vähän maassa. Ei noita kohta uskalla pitää missään irti, jos ja kun noita elukoita tulee vastaan. Korvat häviää niin samantien. Kaiholla muistelen niitä aikoja, kun Jaava oli nuori ja tottelevainen, sen kun sai pupujahdista ihan helposti pois. Ilman äänen korotuksia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti