maanantai 6. kesäkuuta 2011

Palauttelevaa tokoa


Niin se vain taas sunnuntaina kääntyi auto kohti maneesia. Tällä kertaa ohjelmassa oli vain tottista.


Myrtin ohjelmistoon kuului vähän kokeenomaista mutta myös paljon palkkaa. Myr olikin ihan koemoodissa, mutta ehkä kolmannella setillä alkoi olemaan taas lähempänä normaalia. Aloitettiin luoksepäästävyydellä ja perään paikallamakuu. Myrtti istua möllötti mun sivulla, enkä meinannut saada sitä mitenkään maahan. Myrtti vain kuunteli ja katseli Lauran liikkurointia.. Tehtiin alusta uudelleen, ei vaikutusta. Lopulta vein kädellä maahan. Jälleen uusi yritys -> Myrtti vain tuijotti mua eikä korvakaan värähtänyt maahan-käskystä. Käsiavulla jälleen maahan, itse paikallamakuussa ei ollut ongelmia. Hmm... Myrtti tauolle ja tauon jälkeen taidettiin tehdä seuraamista ja luoksetulo. Taas kuunteli Lauraa ja oli vähän muissa maailmoissa. Luoksetulo ok. Taas Myr tauolle ja tauon jälkeen jäävät. Nyt alkoi Myrtti olemaan jo messissä ja "valmis" -sanalla otti kontaktin (eikä jäänyt tuijottamaan Lauraa). Liikkeestä maahan ihan ok, vähän hidas. Liikkeestä seisomisessa pari askelta hipsi, mutta mun tullessa sivulle liikkui. Uusilla yrityksillä tarjosi maahanmenoa, istumista jne. Lopulta jätti palkka pysähtymisestä. Neljännessä setissä tehtiin taas luoksepäästävyys ja paikallamakuu, eikä mennyt maahan (tai tokalla käskyllä joo). Loppua kohti Myrtti alkoi kuitenkin olemaan taas treenimoodissa, nyt vaan vahvistellaan noita maahanmenoja.


Jaavan treenit koostui tunnarista. Piilotettiin omaa maneesin hiekkaan ja hyvä, ettei ollut muita kapuloita.. Jaava etsi aika laajalla alueella ja vauhdikkaasti :D Muutamat setit näitä ja sitten otettiin väärät mukaan. Väärät oli pussissa ja pussin suu auki. Meinasi käydä hakemassa väärän (oma edelleen maneesin hiekassa piilossa), mutta Laura esti kapuloille menon ja nopeasti alkoi työskentelemään nenällä. Vielä taidettiin yksi toisto tehdä, mikä ok.


Mette oli kerännyt vähän energiaa autossa ja aloitti juoksemalla ympäri maneesia, suorittaen hienon omatoimisen luoksetulon merkiltä merkille. Taisi se käydä ruudussakin ja sitten aloitettiin yhteiset hommailut. ;) Meten kanssa perusasentoa, seisomista, kopelointia, luoksetuloja, leikkiä. On se vaan hauska pentu, ainut että tuo äänenkäyttö lisääntyy hela tiden..


Koska mulla on tänään iltavuoro, oli pakko käydä heti aamusta vähän tekemässä lisää palauttelavaa treeniä.. Ajelin Pikkuveskulle ja Myrtti suoraan autosta hommiin. Istutin sitä perusasennossa pitkään, josta maahan. Eipä mennyt. Käsiavulla onnistui. Näitä useita ja lopulta alkoi onnistumaan jo ekalla käskyllä. Vähän seuraamista, josta vasemmalle käännöksestä aamuruoka. Lenkillä vielä peruasennosta maahan ja alkoi parin ekan toiston jälkeen menemään ekalla.


Mette pääsi seuraavana ja puuhasteli kakeja, perusasentoa, kontaktia ja leikkimistä. Pakkoa sanoa, että nopeasti oppii!


Jaava oli vuorossa viimeisenä ja yllätysyllätys teki tunnaria. Parit oman piilotukset ja sitten väärät pussissa mukaan. Viimeisessä toistossa oma oli lähes väärien vieressä eikä Jaava noteerannut vääriä!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti