perjantai 17. kesäkuuta 2011

Myrtin omat


Me levittäydytään vaihteeksi ympäriinsä - Jaava ja Mette lähtivät tänään Mikkeliin veljen kyydissä. Huomenna on nimittäin vuorossa Myrtin hyppykoulutuksen toinen osa Kellokoskella ja Meten näyttelydebyytti lappalaiskoirien erikoisnäyttelyssä Kotkassa! Jaava lähti "kesälomalle" maalle, josko tyyppi parantelisi selkäänsä siellä vähän paremmin. Jaava kun ei omasta mielestään ole ollenkaan kipeä, niin sen pitäminen hyppimättä sohville jne. on hieman ongelmallista. Keittiöönkään kun sitä ei voi teljetä, koska se rosvoaisi kaikki kaapit.. Ollaankin Myrtin kanssa vietetty koko ilta "laatuaikaa" ihan kahdestaan ;). Käytiin Löytynmäellä vähän treenailemassa; avoimen hyppyä, luoksetulon stoppia, kaukokäskyjä, jääviä, höpöjuttuja, noutoa. Myr oli ihan intona. :) Lenkillä se oli ihan orpo, köpötteli ihan lähellä ja suurimman osan ajasta mun takana. Sisällä se on ollut niin huomaamaton ettei tosikaan. Olispa helppoa ja rauhallista, jos olisi vain yksi aikuinen koira. Eihän sitä edes huomaisi, että on koira talossa! Meillä taitaakin olla isompi ikävä mustia tyttöjä kuin niillä meitä. Veikkaan, ettei ainakaan Mette edes muista meidän olemassaoloa. Sillä on nimittäin paras kaveri siellä leikkikaverina ;) Voi, olla ettei kukaan nuku ensi yönä Mikkelissä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti