Pikku Mette sairastaa, häntä hellikäämme... Jos joku ihmettelee, että miten olen tähän aikaan päivittämässä blogia, vastaus löytyy edellisestä lauseesta. Meten ontuminen ei mennyt kokonaan levolla ohi (oli pitkiä aikoja ontumatta, yht'äkkiä taas ontui jne.), joten tiistaina käytiin Kouvolan eläinlääkäriasemalla. Mette reagoi molempien jalkojen lonkkien kopeloimiseen, joten eläinlääkärin mielestä oli järkevintä kuvata pentu. Mette rauhoitettiin ja lonkat, polvet + selkä kuvattiin. Luustosta ei löytynyt mitään ontumista selittvää tekijää. Onneksi!! Eläinlääkärin mukaan voi olla, että sieltä on revähtänyt jotain ja hoitona parin viikon lepo ja kipulääkekuuri. Voin sanoa, että pennun pitäminen levossa on tositosi mukavaa ja varsinkin, kun se joutuu olemaan keittiössä portin takana (ettei hypi sohville/riehu Myrtin kanssa). Tänään saatiin nukkua sentääs 5.45, kun eilen herättiin 5 (kun nukkumaan oli käyty puolen yön aikaan). Metellä taitaa käydä aika pitkäksi, vaikka parhaani mukaan yritän sille seuraa pitää ja aktivoida (kongi ja muut aktivointilelut on kovassa käytössä sekä vessapaperihylsyt jne.). Eilen käytiin satamassa ihmettelemässä ihmisvilinää ja se onneksi vähän väsytti pikkuista. Tänään suunnataan illasta tokokurssille, että saa vähän ajateltavaa. Enkä usko, että se siellä rasittuu, kun mennään vaan "hengaamaan" ja katselemaan. Luoksetulot jne. jätetään muille :)
Mette painoi eläinlääkärin vaa'alla 8kg. Korvat on taitot ja karvaa riittää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti