lauantai 15. joulukuuta 2007

Mörköjä siellä, mörköjä täällä..



Eilen ja tänään on ollut lenkeillä huomattavasti enemmän mörköjä kuin aikaisemmin. Myrtti menee itse kuitenkin tutkimaan mörkönsä, joten eipä siinä mitään. Tänään mörkönä olivat rikkinäinen muovipussi tien poskessa, johon tuuli otti mukavasti ja yksinäinen hanska maassa. Hanskan Myrtti otti sitten vielä mukaansa, se kun tykkää kanniskella (ja leikkiä kantamuksillaan) lenkeillä kaikkea mahdollista (yleensä keppejä, käpyjä, sammalta jne.). Eilen iltalenkillä Myrtillä taisi olla tylsää (hihnalenkki), kun alkoi tarjoamaan kovasti kontaktikävelyä. Välillä se oli jopa aivan oikealla seuraamispaikalla, mistä tietenkin kunnon kehut ja namia. Hauskaa tässä on se, että seuraamista en tuon kanssa ole ottanut, kun ei olla päästy vielä perusasentoa pidemmälle ;).

Niin, ja nyt tuli tajuttua, ettei Myrtti ole rikkonut yhtäkään lelua! Kaikki lelut on aivan ehjiä, vaikka saavatkin aikamoista retuutusta ;). Mitään muitakaan tuhoja se ei ole tehnyt, ainoastaan lattialistoja vähän maistellut. Tähän on ehkä auttanut oma rajattu alue yksinoloaikoina? Ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita kyllä riittää, ettei mistään kamalan kiltistä pennusta kuitenkaan ole ollut kyse :D.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti