perjantai 27. heinäkuuta 2012

Heinäkuun kuulumisia


Hiphei, blogin päivitys toimii taas! Heinäkuussa ollaan tehty vähän kaikenlaista; reissattu ja reenattu, käyty fyssarilla sekä ihan vaan löhöilty.



Imatralla vietimme viikonlopun hakuillen, tokoillen, "paimennellen" pässinpäitä ja tietysti hyvästä seurasta nauttien. Olipas vaan mukavaa, kiitos imatralaiset :) Päällimmäisenä reissusta jäi mieleen Myrtin hakuilut. Molempiin etukulmiin valmiit, tyhjä (ekaa kertaa ikinä, viimeiksi hakuiltu pari kesää sitten :D) ja siitä yliheitto + löytö. No, mitä sitä treenaamaan. Myrttihän teki niinkuin pitikin. Jos parin vuoden päästä heittäisi ilmaisutkin peliin, ei kai sitä nyt tarttee reenata ;) Jaava oli varsin tohkeissaan mummohommissaan. Hyvin ne muistaa, että mitä hakumetsässä tehdään. Tai no, kuka voisi unohtaa, kun kerta metsästä löytyy lihapullia ja ihmisiä. Mettekin kokeili hakua ensimmäistä kertaa. Ehkä joku pieni lamppu sillä syttyi tai sitten ei. On tuo haku tai siis lihapullien etsiminen metsästä vaan kivaa, niin mun kuin tyttöjen mielestä! No imatralaiset pässit oli niiin mielenkiintoisia, että laittoi pienten lappalaisten päät ihan sekaisin. Jaava testaili kaikki keinot saadakseen ne liikkeelle; ensin hurjaa huutoa ja lopulta nenien ja korvien + peppujen nuolemista. Eikä tuntunut niin mikään tehoavan. Niin vain koirat käveli lampaiden yli, kun ne vaan pötkötteli makuullaan. Työn ja tuskan takana oli kyllä saada lambit edes jaloilleen, mutta niin vain lopulta onnistuttiin ainakin hetkittäin! Sunnuntaina sitten Jaava ja Myrtti saikin lampaat hienosti kulkemaan, vaikka Dumbo kääntyikin koko ajan haastamaan. Kai ne pässit ajatteli, että ollaan nyt kiltisti kun pitkästä matkasta ovat tulleet. Mette kävi moikkaamassa lampaita lauantaina ja kyllähän se niitä kovasti yritti paimentaa niin ja nuolla naamoista. Eipähän päästäneet lambit koiria ainakaan helpolla ja hyvä niin! Asennetta se olla pitää. Koska Imatralla sujuu kaikki, niin Jaava tekaisi ekaa kertaa elämässään vieraassa paikassa, vierailla merkeillä ruudun. Oho sanon minä. Sinne se vaan meni. Ei ongelmia. En ehkä meinannut uskoa silmiäni. Ja tunnarikin sujui. Kaukot sentääs oli normaalit eli vääntämistä.. Myrtin luoksetulon stoppiin tuli hyvä uusi neuvo, en tajua miksi en ole aiemmin tajunnut sitä käyttää. Takapalkkaa nääs. Kyllähän se kakeissa on käytössä... Mettekin tokoili, en vaan muista että mitä se teki. Varmaan perussettiä.



Muuten Mette on tehnyt vähän jälkeä ja keppi-ilmaisua. Myrtti on keskittynyt tokoon ja teknisesti avoinluokka on (paikkamakuuta lukuunottamatta) selvää pässinlihaa (sori pässit!). Nyt on onneksi saatu treeneissä meidän ongelma esiin, eli koetreenissä koeongelmat. Näitä nyt työstellään. Uskon, että tunnelin päässä on valoa. Jaava päätti oppia Imatralla ruudun. En käsitä, nyt se on jokaisessa treenissä sen jälkeen näyttänyt tietävänsä mikä on homman nimi. Kai sitä parissa vuodessa voi päästä kallionkin läpi, kun oikein haluaa. Tunnari on vielä vähän jännä, mutta tuo oikean. Jaavankin liikkeet alkaa olla kuosissaan, kun kerta tunnari ja ruutu on alkaneet pelittämään. Niin, onhan Mettekin tokoillut. Sekin on tainnut edistyä, ainakin vähän. On se tehnyt jo toisenkin paikkamakuun tänä kesänä. Puhuinkohan alkukesästä, että kesän jälkeen onnistuu alokkaan paikallolo... Saatan joutua pyörtämään puheeni, ainakin näillä treenimäärillä.



Elokuussa alkaa jälleen agitreenit, ollaan ihan tarkoituksella pidetty pitkä loma agista. Taitaa tulla yhteensä 6 viikkoa. Tekee varmasti hyvää niin koiralle kuin itsellekin. Josko sitten syksyllä opettaisi ne kepitkin... 



Jaava kävi senioritarkissa, koska mun mielestä se ei ollut kunnossa. Tuntui, että se laihtui ja lihakset hävisi, saman huomasi myös fyssari. Yleistarkissa oli kaikki kunnossa. Kuulemma harvalla nuorella koirallakaan on yhtä hyvässä kunnossa hampaat ja eläinlääkärin mielestä Jaava on hyvässä lihaskunnossa ikäisekseen (ei kuulemma olisi uskonut 9½ vuotiaaksi). Jaavahan ehti saada massaa reilun kilon verran lisää ennenkuin päästiin lääkäriin. Vaihdoin siis nappulasta raakaruokinnalle. Raakaruokinta vaikuttaisi sopivan hyvin. Otettiin kuitenkin laajempi verikoe ja tulokset oli mukavaa kuultavaa. Kaikki perusarvot ok (verensokerit, maksa- ja munuaisarvot, elektorolyytit jne.) Punasolut + hemoglobiini ja valkosolut oli alle viitearvojen, mutta ei paljoa. Jaavallahan on aina ollut himpun alle nuo arvot eli on vain yksilöllinen juttu. Mutta valkosolujen erittelyssä eosinisiineja oli 11% kuin normisti niitä on 5%. Tämä tarkoittaa sitä, että Jaava sai matokuurin (vaikka madotettu keväällä) ja pitää seurailla tilannetta. Arvo voi johtua myös jostain allergiasta, joka ilmenee veressä mutta ei vielä oireile muuten. Mutta pääasia, että lihakset alkavat palautua ja Jaava vaikuttaa normaalille. Jaava jatkaa siis raakaruokinnalla, eipä tunnu valittavan ;)

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Myrtti 5v


Myrttinen täyttää tänään 5v! Myrtti oli se "kauan ja hartaasti odotettu" -pentu, jonka ottoa suunnittelin siis hyvin pitkään. Varaus taisi lähteä pari vuotta ennen pentujen syntymää ja voin edelleen tuntea sen jännityksen, kun pentujen syntymää odoteltiin. Syntyisikö sieltä kaksi tyttöä, joista toinen muuttaisi meille? Kyllähän sieltä syntyi ja niin pitkä odotus palkittiin. Siis ONNEA Myrtti, Cilla, Nipa ja Rafi! Ja Maijalle kiitos, että pikkuinen "Viiru" sai tulla meidän jengiin.



Viirua eli Myrttiä katsomassa Maijan luona ennen luovutusikää





Myrtin mielestä kasvistäti ja Unna-äiti ovat edelleen Maailman Parhaita Tyyppejä!











sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Myrtin MEJÄ-koedebyytti


Myrtin kanssa debytoitiin mejä-kokeessa Asikkalan Kalkkisissa, tuomarina toimi Mari Tilles. Olipas varsin mielenkiintoinen ja opettavainen viikonloppu! :D



Hellettä riitti ja tietysti mun tuurilla Myrtti pääsi jäljelle kokeen viimeisenä koirana. Olen varsin tyytyväinen Myrtin työskentelyyn, se jaksoi hienosti (aikaa kului 25 min ja jossain vaiheessa jo pelkäsin, että aika loppuu kesken 8-[ ), vaikka helle varmasti tuntui. Itsestä lähinnä tuntui, että oltiin koko ajan hukassa, mutta ei sitten oltukaan kuin pari kertaa. :denti: Positiivista oli huomata, että Myrttiä ei haitannut vieraan tekemä jälki eikä muut henkilöt jäljellä sekä pienen ojan ylityskin sujui ilman ongelmia. Maasto oli kyllä varsin riistarikasta ja jäljen loppuosassa olikin joku käynyt makoilemassa.



"Erinomainen ohjattu lähtö. Myrtti lähtee iloisesti jälkityöhön. Se etenee täysin ilmavainulla aaltoillen jäljen molemmin puolin: metsässä aallot ovat pienempiä ja aukeilla paikoilla aallot suurenevat. 1. osuuden alkupuolella Myrtti lähtee linnustamaan ja joudutaan palauttamaan jäljelle. 1.kulmalle tullaan takakautta, makaus merkataan hyvin. Kulmalta matka jatkuu kuitenkin pitkälti väärään suuntaan ja otetaan uusi alku 2. osuuden alusta. 2. kulma oikaistaan hienokseltaan ja makaus jää merkkaamatta. 3. osuus mennään jälleen iloisesti jäljellä aaltoillen. Kaadolle tullaan sivusta ja se kiinnostaa Myrttiä. Hauska ja positiivinen jälkipari." AVO3 25 pistettä sij.1/6.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannuksen kuulumiset


Torstaina tein Myrtille verijäljen numero 6. Tein yhden kulman, laimennetulla verellä ja ehti vanhenta noin 2 tuntia. Pituutta varmaan 60m. Oman pienen haasteen toi hiekkatien ylitys. Myrtti meni jäljen todella mukavasti eikä tien ylitys tuottanut ongelmia. Jaava teki iltaruoalle kaukoja ja Mette noutojuttuja.



Juhannus oltiinkin mökillä. Koirilla kului aika laiturilla ja rannassa touhuten, olipas niillä mukavaa. Sen verran piti treenailla, että Myrtille tehtiin verijälki numero 7. Kaksi kulmaa (Z-mallinen), ikää reilu 6h ja pituutta yhteensä n. 150m. Myrtti meni ekan suoran tosi hyvin, kulmalla sai hajun sorkasta (tuuli aika voimakkaasti sieltä päin), joten olisi halunnut oikaista suoraan jäljen loppuun. Annoin uuden "jälki" -käskyn ja lähtikin etsimään jälkeä ja loppuun ihan ok:sti (välillä ajautui kyllä kohti loppua, mutta en vain päästänyt). Taas oli yksi hiekkatien ylitys, siinä ei ongelmaa. Ainut ongelma jäljellä oli se, että se oli liian lyhyt, koska sai niin selkeästi hajun kaadosta. Ensi kerralla pitää tehdä niin, että ei ole mahdollista saada hajua etukäteen.



Kuvia tuli räpsittyä enemmän ja vähemmän..

























































































torstai 21. kesäkuuta 2012

Kukkilassa


Kukkilassa käytiin tekasemassa pienet tokot Lauran ja porotyttöjen kanssa. Jaava aloitti paikkamakuulla Taimin kanssa. Hyvin meni. Jaava treenaili kokonaisuutta sopivissa väleissä palkaten. Alkuun pieni seuraaminen (tosi hyvä!), liikkeestä istu (tosi hyvä!), luoksari palkaten maahanmenosta ja molempien stoppien käskyttelyistä (muuten hyvä, mutta maahanmenon jälkeisestä sivulletulosta ei tullut mitään. Jaava ajatteli yhdistää luoksarin ja kaket :D), normi noudossa palkkasin luovutuksen jälkeen perusasennossa pysymisestä (tää ollu ongelma, nousee seisomaan kapulan irroituksen jälkeen), metalli tehtiin Taimin kapulalla (ja olihan vaikeeta, piti pyörittää ja nostaa ja kaivaa jaja.. ), kaukot (eka setissä taas teki istumisesta maahanmenon kun piti seisoa. Tehtiin uudelleen ja muuten hyvä, mutta yhteen maasta seisomiseen 2 käskyä) ja loppuun pitkä seuraaminen. Loppupalkka kesken kaiken. Paljon vielä tehtävää, mutta paremmalle näytti kuin viimeiksi.



Myrtti aloitti myös paikkamakuulla Taimin kanssa. Lähti hipsimään piilolle ja palautin sen vähän nuhdellen. Uusi yritys ja pysyi. Tää vaatii paljon treeniä. Pitää nöyrtyä ja palata alokkaan makuisiin... Omalla vuorolla luoksetulon stoppeja Lauran palkatessa. Taidan vaihtaa käsimerkin, hmm... Taisia reagoida alakautta tulevaan huitasuun paremmin kuin yläkautta. Loppuun pitkää seuraamista ja Myrttihän teki hienosti hommia!! Ei tippunut juoksussakaan ja loppupalkka superista käännöksestä olikohan oikeelle vai täyskäännös.Ei voi muistaa...



Mette aloitti uuden lelun testauksella ja taisi vihdoin löytyä The Lelu. Tyyppi oli ihan innoissaan ja rallatteli menemään. Seuraamisen käännöksiä vasuriin, noutojuttuja, luoksetuloja. Noutoa tehtiin vauhtinoutona ja helpotettuna niin, että ei saanut heti sännätä kapulalle. Siinä on aina tullut haukkua, mutta viskasin kapulan ihan lähelle, niin teki hiljaa. Palkka tuli heti kun kääntyi ja nosti kapulan. Meme on vaan aika ihku ja teki TAAS hiljaa. Mistäköhän nyt tuulee?? Pitää ehkä nauttia tästä, kun eiköhän tää vielä tästä kosahda :D.



PS. Jotain hyötyä tästä päivittäisestä reilun parin tunnin junassa istumisesta, blogi ainakin päivittyy ajallaan.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Aksat


Reenattiin vähän kaikenlaisia ohjauskuvioita, puomia ja putkeen irtoamista eri tavoin. Eipä ole pitkään aikaan ollut noin hyvä mieli liidoissa! Vaikka periaatteessa on mennyt ihan hyvin, niin en tiiä... Mut eilen oli ihan huippua. Aloitettiin puomilla. Tehtiin heti irrallaan ja voi juku, loistava vauhti ja asenne ja kontakti. Nyt kun saisi pidettyä tuollaisena. Ohjausjutuissa Mette teki hyvin ja sillä alkoi olemaan sellainen asenne kuin aikaisemmin keväällä. Sehän on kyllä tehnyt ihan ok, mutta mun mielestä sen menosta on puuttunut jotain ja nyt se jokin oli menossa mukana. Helpotetut reenit on siis tuottaneet tulosta ja niitä jatketaan.



Jaava tokoili. Vähän seuraamsita, liikkeestä istu ja nouto ja kakeista m-s-i. Tauon jälkeen ruudun paikkaa ja olipas vaikeeta. Rautalangan vääntämistä ja kallion läpi menemistä. Huoh.... Myrtti tokoili myös. Molemmat jäävät, luoksareita stopilla ja suorina ja loppu seuraaminen. Myrttihän osas. Jos vähän jotain treenattavaa, niin luoksarin stopit valuu.





tiistai 19. kesäkuuta 2012

Verijälki nro. 5


Eilen tein Myrtille lenkin ajaksi vanhenemaan n. 80m jäljen yhdellä kulmalla vasempaan. Myrtti löysi alkumakauksen tosi hyvin ja lähti etenemään oikein mallikkaasti. Kulmalla lähti ensin vasempaan, mutta palasi kuitenkin yrittämään suoraan etenemistä. Kävi makauksella uudelleen ja oli ihan sen oloinen, että suoraan olisi mentävä tai saatava loppupalkka :P Odottelin ja lähtihän se Myrtti vasempaan, kun kävi vielä makauksella. Se lähti hyvin epävarmasti, mutta reipastui ja ote varmentui edetessä. Kulmia pitää siis vähän vahvistella, nyt se kuvittelee, että aina mennään suoraan..



Odotellessa Myrtin jäljen vanhenemista mustuaiset teki pienet tokot. Jaava aloitti tunnarilla. Ensin ympyrässä ja sitten suorassa. Perfect! Vähän pidempi seuraaminen, kun ei olla aikoihin tehty kunnolla. Seuraamisesta loppupalkka. Oli muuten aika super hyvää seuraamista, etten sanoisi :) Mette metulainen aloitti ihan pienellä seuraamisella, mutta se vaihteeksi junnaa paikallaan. Ei siis jaksanut paneutua siihen sen enempää. Tehtiin lähinnä luoksetuloa ja stoppia ja maahanmenoa ekaa kertaa. Erikseen siis suoria ja stoppeja, yhdistellään sitten joskus kun osataan. Loppupalkka sivulletulosta. Mette oli hurjan taitava eikä haukkunut kertaakaan!!