Jännä juttu mitä kaikkea tulee mieleen yöllä. Olin aluksi sitä mieltä, että koiran on oltava musta. Muita värejä vierastin, jos niin voi sanoa. Ja olihan meidän Jekku (suomenlapinkoira vir. Aatsi) musta. Huli (sekarotuinen, ajokoira x karjalankarhukoira) oli osittain musta ja näytti muuten ajokoiralta. Ja Mustikin oli luonnollisesti musta ;).
 |
| Jaava, joka oli valittu luonnekuvauksen ja värin perusteella. |
 |
| Musti ja Jaava, jotka on molemmat pilvipaimenia. Titi-beagle (kaverin koira) on vielä hyvissä voimissa! |
Jaavan kaveriksi ja mun harrastuskaveriksi halusin Unnan (joka on riistanvärinen) tytön luonteen takia, jos kasvattaja vaan mulle myy. Lopulta mulle tuli riistanvärinen Myrtti pitkän odotuksen jälkeen (vuos vai kaks?).
 |
| Vanha jengi: Minka, Musti, Ami, Myrtti ja Jaava ( ja kaikki on lapinkoiria, Amilla ja Jaavalla on sama ukki ;). ) |
 |
| Myrtti pienenä |
 |
| Myrtti isona |
 |
| Unna-äiti ja Myrtti |
Myrtin myötä ihastuin riistaan väriin ja olin aina ajatellut, että en IKINÄ ota tavallista mustaa merkein. Kappas kappas, mikäs tavis musta merkein mulla on..
 |
| Mette ja Tonttu-porokoira |
 |
pikku-Mette
|
Sitten. Olen aina halunnut punaisen kissan. Oiva oli minusta ruman värinen ja olisin ottanut sen tumman siskon, joka oli pieni ja suloinen. Oiva tuli luonteensa takia, ei kai kolmen koiran (joista yksi oli tottunut kissoihin, mutta 2 muuta meinasi syödä pikkukissan) voi ottaa kuin reippaimman.
 |
| Jaava ja Oiva pienenä. Jaava adoptoi Oivan ekana iltana, kun team M&M meinasi pistää toisen iltapalaksi. |
Harmi taas tuli Oivan kaveriksi ja haaveissa oli punainen kolli.. Ja mulle tuli pieni, seinänvälissä ollut Harmi <3
 |
| Oiva, Mette ja Harmi pikkukissana. Ketään en olisi värin perusteella ottanut. |
Eli se siitä väristä. Luonne ja terveys on tärkeimmät. Ehdottomasti. Mitä tekee kuvankauniilla eläimellä, joka on sairas tai luonne ei ole halutunlainen? Sairauksia tulee, vaikka parhaansa yrittää, joten miksi ei voi ottaa jo olevat sairausriskit huomioon? Miten on niin vaikea sanoa omasta hanipuppelista, että tämä ei ole jalostusmateriaalia? Ja kyllä, sulhon etsiminen on sieltä ja syvältä. Niin paljon on ekana mitä ei saa olla.. Lopulta huomaa, ettei sellaista olekaan.
Näillä näkymin ei tule tulevaisuudessa pikkuMettejä. Kuka haluaa riistasta ja riistanjäljistä kiinnostuneen koiran? En ainakaan minä. Yksi riittää. Ja onneksi muilla Myrtin pennuilla ei ole samaa taipumusta.
Ihanaa pohdintaa eläimistä ja väreistä. :) Mutta kyllä minä pikkuMeten ottaisin (siis teoreettisesti, miulla on vahingossa jo luku, mitä EI pitänyt olla..). Sillä on myös ihan huippu asenne asioihin.. ja onhan se ihan valtavan söpö. Mutta ymmärrän myös ajatuksesi, ja arvostan sitä, että miettii, mitkä ovat ne tärkeät asiat juuri itselle.
VastaaPoistaAsenne on kyllä hyvä, siitä en voi muuta sanoa. Ja onhan se mun oma pikkuprinsessa, joka on välillä nukkunut herne patjan alla ;). Mutta niinkuin kaikissa, on Metessäkin huonoja puolia. Meten riistavietti (johon parempi kouluttaja olisi varmasti osannut paremmin puuttua) on sen ehdottomasti huonoin puoli ja minusta sitä ei lapinkoiralla kuulu noin paljoa olla. Mä ymmärrän näkölähdöt, mutta en tuoreiden jälkien ajamista ja "kuuroutumista". Ja selvennykseksi kaikille, ettei Mette lenkeillä etsi riistaa vaan kohdalle sattuessa lähtee jäljelle ja kohta raikaakin ajohaukku..
VastaaPoistaJa tästä syystä suurin osa lenkeistä mennään hihnassa.
VastaaPoista