Tänään tokoiltiin ja Myrtti (joka löytyi keskeltä ruokapöytää seisomasta!!) aloitti. Myrtin kanssa tarjoamista ekana. Myrmy tarjosi polleana peruuttamista, mutta pienillä avuilla alkoi tarjoamaan pertsaa. Ruudun paikka ja koko ruutu oli aluksi hukassa. Avuilla ja sen jälkeen ilman apuja ja johan alkoi lyyti kirjoittamaan. Loppuun luoksetuloja ja palkka vauhdista. Se meni hyvin.
Vuoroon Myrtin jälkeen pääsi Mette. Mette aloitti myös perusasennon tarjoamisella ja hyvin tarjosi. Palkan sai pertsasta ja pois sain namin heittämisellä. Eri suunnista haki hyvin pertsaan. Ruudun paikka oli alkuun hukassa samalla tavalla mitä Myrtillä. Menin ruutuun ohjaamaan ja sitten syttyi lamppu lappalaisen päässä. Eri suunnista haki hyvin oikalle paikalle. Pari suoraa luoksetuloa maasta. Ekassa vauhtipalkka ja tokassa yllärinä palkka odottamisesta. Ja Mette kerrankin kuunteli! Meinasi lähteä kehusta, mutta pysyi maassa, jes! Loppuun kaukoja. Sai namin jokaisesta asennosta ja matkaa 7m. S-I ei osaa, joten sitä ei tehty..
Vielä kerkesin Kaislan treenata ennen kaatosadetta. Tehtiin yllättäen pertsaa ja haki hyvin ilman apuja. Pari kertaa jäi vinoon ja kauas, mutta korjasi itse oikeaan paikkaan. Hyvä! Istumista ja namilla sain aina kauemmaksi sekä toistoja. Loppuun maahanmenoja ja alkuun tarvitsi vartaloavun. Lopuksi monta toistoa ilman apuja! Hyvä Kaisla!
Eilen Meten jälki sujui hyvin, kun ei ollut esineitä ;). Tehtiin monta kulmaa, jossa oli aina namit. Oli suoraa, jossa tyhjiä ja väliin nameja. Se on jännä miten Meme keskittyy. Häntä alhaalla ja tosi tarkkana. No, onhan kyseessä ahne lappalainen :D
Kaislan kanssa valsseja törpöillä ja istu - maahan erottelua mun istuessa. Loppua kohti kuunteli hyvin eikä tarvinnut käsiapua!
Myrtti haki sisällä metallia, kun Mette jätti tuomatta.. Ärgh!
Ja toivottavasti kukaan ei loukkaantunut, kun vertasin lappalaista ladaan ja bortsua ferrariin. En tarkoittanut, että lappalainen olisi huonompi vaan erilainen! Ja onhan mulla itsellä lappalaisia, jostain syystä ;) .
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti