Tänään päästiin A-Qilityn uuteen hienoon halliin kisanomaiseen. Tajusin hallilla, että eihän Mette ole tehnyt kuin osasia suurimmasta osasta liikkeitä, joten treenistä tulikin hyvä tilannetsekkaus. Ruutuun laitoin varuilta kosketusalustan ja kaukoissa pelkkiä avon vaihtoja hieman pidemmältä matkalta.
Ensimmäisenä liikkeenä
tunnari. Mette viipotti edessä olevalle merkille, mutta hetken mietittyään bongasi kapulat ja haisteli rauhassa tuoden oman.
Ruutu, huomasi matkalla olleen teipin, mutta ei vaikuttanut etenemiseen. Palkkasin ja jatkoin lopun.
Metalli, hyvä meno, vähän pelleili kapulalla ja toi muuten hyvin, mutta loppu ravilla (Meten inhokki liike) ja palkkasin.
Hyppynouto, hieno!
Kaukot, ok.
Luoksetulo (ei olla ikinä tehty molempia stoppeja), hyvä stoppi, lähti ennen käskyä, hyvä maahan, vähän epävarma loppu.
Liikkeestä istu, seisoi.
Seuraaminen, ihan hyvä (ei ääniä!). Lopuksi treenailtiin istumista, mikä ei ottanut sujuakseen t: Mette, joka kuuli koko ajan maahan. Ja vielä kaukoja riisipussukalla, ehkä vähän edistynyt? Kivat treenit, kiitos järkkääjille! :)
Perjantaina katsottiin koko porukalla Vain Elämää.
|
pikkuinen Harmi |
|
Läheisriippuvainen Mette |
|
Myrtti <3 |
|
Oiva, joka sai uuden lempinimen: Rontti |
|
Tyypit ehti ensin! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti