Maneesitokoilua ja eipä ollut kauheasti mitään hyötyä :D. En ollut suunnitellut tai miettinyt yhtään, että mitä tehtäisiin.. No, Myrttiäinen teki seuraamista Lauran häiriköidessä. Oli ihan mukavasti messissä ja teki hyvällä asenteella. Mua vaan häiritsee, että se ei kuitenkaan keskity 110%.. Tai tekihän se kun pyysi, mutta ei tarjonnut itse tekemistä. Eli siis piti aina pyytää sivulle jne. Tää haluisi, että se olisi koko ajan skarppina eikä keskittyisi yhtään mihinkään muuhun, vaikka ei olisikaan käskyn alla. Nih. Myrtti teki myös ekaa kertaa luoksetulon stopilla liikkeenä ja liikkuroituna. Ekalla vaaaaluiiii.. Tokalla stoppi ihan suht ok. Tästä loppupalkka. Mette pääsi vähän alkuun juoksemaan narupallon kanssa. Perusasentoja, noutojuttuja ja pentuluoksetulo. Meme on hieno peenu. Pitäisi vaan vissiin vähän vaikeuttaa sillekin juttuja, ollaan jumahdettu peenutasolle :D. Jaavakin pääsi maneesiin. Aloitti seuraamisella ja oli kuin kouluratsu konsanaan. Ihan järkyttävää.. Mutta oli ainakin ILOISTA! Hih.. Tehtiin sitten kaukoja, joissa välillä ihan hyviä, mutta kun piti vähän ahnehtia, niin sitten tuli niitä virheitä jaja.. Ihan loppuun pikku mustat pääsivät leikkimään maneesiin ja syömään hevosen kakkaa. Suri ja Mette on kyllä hauska parivaljakko, kun ovat ihan samiksia :D Hassunhauskat pennut.
Selasin vanhoja kuvia, pakko laittaa <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti