maanantai 14. helmikuuta 2011

agin kisakauden aloitus Varkaudessa 12.2


Lauantaina oli aika napakka pakkanen, mutta mentiin kuitenkin kisaamaan (päivällä n. -15). Kisat tuomaroi Sami Topra ja kaikille luokille oli kaksi rataa. Vähän mietitytti, että kuinka Jaava kulkee. Se kun oli niin lötkö siellä agikoulutuksessa.. Jaavasta taisi olla ihan huippua päästä pois pentujen luota ja se oli hurjan hyvällä tuulella! :) Radat oli kivan sujuvat profiililtaan, eikä mitenkään vaikeat. Oma ohjaus oli myöhässä ja vähän lipsahteli pitkiä kaarroksia jne. Ekalla radalla Jaava tuli pituuden sivusta, enkä jaksanut korjata. Toka rata päätyi jo lähes heti alkuun hyllyksi, kun kurkkasin mutkaputken väärää päätä (eli sitä mihin oli juuri menty ja minkä ohi piti mennä kepeille), joten Jaava juoksi saman putken kahteen otteeseen ;). Vielä mietin joka kerta rataantutustumisessa, että mun pitää vaan tuijottaa keppien ekaan väliin. Tiesin, että jos vilkaisenkaan putkeen, niin Jaava menee sinne. Virheistähän sitä oppii ja onhan meillä tää talvi mennyt vähän harakoille treenien suhteen. Joko on ollut liikaa pakkasta, oon ollut reissussa tai sitten pentuja hoitamassa.. Eipä voi itseltäkään kauheasti vaatia siis tuon ohjauksen suhteen. Koirahan osaa, mutta itse tartteisi sitä treeniä vähän enemmänkin! Oli hurjan hauskaa agiliitää ja kisata pitkästä aikaa, tuli ainakin intoa :))


Pentukuulumisia sen verran, että pupsipupsit on nyt pentutestattu. Reippaita olivat kaikki! Myrtti oli niin hellyttävä viikonloppuna, kun näki pitkästä aikaa Unna-äitinsä, Arvi-enonsa, Pessi-isoisänsä ja Uulan (Uulakin on Myrtille sukua.. Unnan serkku eli Myrtin?). Myrtti muuttui samaksi pikkupentupennuksi kun on ollut aina Unnan ja poikien edessä. Myrtti myös leikittää omia pentujaan tosi sievästi ja jos pentujen painit menee turhan hurjaksi, käy se tökkäämässä pennut kumoon. Reilukerhosta päivää ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti