Pitäisi opetella tekemään ratapiirrustuksia, kun olisi helpompi selittää, että mitä on treeneissä tehty. Meillä oli kuitenkin oikein mukava rata ja kokeiltiin eri kohtia mennä monin eri tavoin. Vaikein kohta, minkä kyllä jo tiesinkin, oli kun hypyltä mentiin pituudelle. Pituudelle oli aika kenkku kulma ja Jaavalle pituus on muutenkin vaikea. Sitä tehtiin hetki, että saatiin pituus suoritettua oikein, mutta onnistuttiin siinä kuitenkin! Jaava meinasi tulla sivuista ja hyppäsi välillä liian lyhyitä jne. Muuten mitään sen suurempia ongelmia ei ollut ja okserissakin pysyi joka kerralla molemmat rimat ylhäällä. Mun pitäis vaan oppia enemmän ennakoimaan käännöksiä ja MUISTAA PYSYÄ JAAVAN LÄHELLÄ. VIEDÄ JA HAKEA!!!!! Kyllähän se tekee siellä kauempanakin, mutta ei läheskään yhtä hyvin ja täysillä, kun silloin ku tehdään _yhdessä_. Jaava korjaili ihan hirveästi mun ohjausvirheitä, mitä se ei kyllä aiemmin ole tehnyt.
Koska Jaava tietää olevansa hyvä (parempi, paras).... Voi hän siis myös itse palkita itsensä. Tämä onnistuu niin, että koulupäivän aikana avataan kaapinovi, siellä oleva klipsikannellinen säilytyslaatikko ja syödään massu täyteen herkkuja. Se laatikko sisälti siis kaikki koirien luut, siankorvat, kanankaulat, namit, herkut.... Mutta ei mennyt kummallakaan käpylehmällä massut sekaisin! Aikamoiset rautavatsat. Tämä tapahtui siis maanantaina..
...Joten koska tiistaina oli treenattu ja keskiviikkona olikin jo koulupäivän aikana tylsyys iskenyt, voi aivan hyvin avata kaapinoven uudelleen.. Ja päästä käsiksi kuivamuoniin! Ja taas mulla on pari käpylehmää. Mutta ei vieläkään ripuloivia koiria. Voi Jaavajaava, olet aivan mahdoton! Tästä tokasta episodista saan kyllä syyttää itseäni, kun en muistanut laittaa teipillä ovea kiinni (se ei ennen maanantaita ole edes yrittänyt sitä ovea avata, jonka takia ruoat on siellä ollu. en myös osannut arvata, että se saa sen muovisen laatikonkin auki, missä ruoat oli sen takia että jos ja kun se keksii sen oven avata). Mutta nyt on se kaappi tyhjennetty ja yritän pohtia missä alan koirien sapuskoja säilyttämään? Hattuhylly on ainakin nyt väliaikaisesti käytössä. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti