Tiistaina treeneissä oli aiheina pakkovalssi, twist ja kontaktit + kepit. Saatiin Myrtin kanssa hyvät ja napakat ja lyhyet kaarrokset! Välillä kun meidän kaaarroookset meinaa levähdellä. Kepit sujuu välillä hyvin ja välillä tuntuu ettei Myrtsillä oo niistä mitään hajuakaan. Eilenkin välillä meni tositosi hyvin ja välillä tositosi surkeesti. Tauon aikana Myrtti on oppinut puomin ja ihan oikeasti! Eipä hetki sitten olisi voinut edes unelmoida, että a) Myrtti suorittaa puomin irrallaan ja b) se juoksee sen täysillä alusta loppuun ja pysähtyy sekä pysyy kontaktilla. Tehtiin useimpia toistoja, eikä yhtään epäonnistunutta! Jippijei :)
Koska Jaava oli tavalliseen tapaan mukana eikä se ole aikoihin käynyt esteillä, niin kysyin kouluttajalta treenin jälkeen, että josko Jaava saisi tehdä vaikka kerran kepit. Tämä sopi hyvin ja niinpä Japuttikin pääsi vähän liitelemään. Jaava teki keppejä eri tavoin sekä puomia. Kun Jaava tajusi, että ollaan menossa esteille, ei se kestänyt yhtään nahoissaan. Lopputulos oli huutava ja sinkoileva ja arvaileva (ai tänne vai tonne vai?) koira. Japutti ei kyllä äänessä ja vauhdissa säästellyt :D. Vähän tassut luisti matolla, mutta se ei menoa haitannut. Voijoi, jospa Jassullekin jostain sen treenipaikan saisi. Toinen tykkää, tykkää niin kovasti agilitystä!
Ollaan nyt pari päivää koulussa järjestelty kisoja ja tytöt on saaneet olla mukana. Eilen oltiin reilu 3,5 tuntia metsässä ennen agitreenejä (vähän mietin, että väsyttääköhän tyttöjä.. Mutta ei kyllä treeneissä huomannut, että oltiin oltu ulkona useampi tunti) ja tytöt saivat juoksennella irrallaan mukana. Tänään sitten käytiin vielä tekemässä viime hetken parannukset radalle ja niinpä tytöt pääsivät mukaan 10 kilsan hiihtolenkille. Myrtti olikin ekaa kertaa hiihtolenkillä mukana, mutta eipä sitä mistään huomannut ettei se aiemmin ole ollut. No, ehkä mut pelasti se, ettei tyttöjen tarvinnut olla hihnoissa ;).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti