tiistai 25. syyskuuta 2007

Äiti ja tytär



Ajelin tänään Myrtin (ja Jaavan) kanssa moikkaamaan Myrtin Unna-äitiä ja Maijaa. Myrtti sai myös tutustua kilttiin shelttityttöseen ja alun jännittämisen jälkeen innostui myös leikkimään. Myrtti tunnisti Unnan ja näytti kaikintavoin olevansa vain hyyyyviiin pieni tyttö. Kiva oli katsoa äidin ja tyttären juttuja, vaikka Myrtsi taitaakin olla isin tyttö (ainakin ulkonäöllisesti). Myrtti myös juoksi miljoona kertaa jalkapallomaalin verkkoon itsensä jumiin, mutta eipä se paljoa hätääntynyt. Rauhallisesti odotteli, että joku tulisi päästämään irti.. Ja hetken päästä oli taas uudelleen verkossa kiinni (meidän nero! ;D).

Jaava sai sitten vähän tottistella. Ja oli ehkä aika huono idea ottaa koira suoraan autosta paikallamakuuseen. Jaava nousi seisomaan, hipsi vastaan yms.. No, lopulta helpotettuna se jopa siellä pysyi. Muttamutta.. Luotto nyt sit tuohon on korkealla ja vähän ketuttaa, kun Jaava ei ole aikoihin noussut paikallaolosta. Varmaan pari vuotta sitten viimeiksi. Sitten vielä vähän seuraamista, liikkeestä maahan ja avo-kaukot. Kaukoissa toka istumaannousu huono, muuten ihan ok. Seuraaminen ihan ok ja samaten liikkeestä maahan. Jaava sai myös tutustua Unnaan ja olin kyllä positiivisesti yllättynyt. Ei tappelua, ei ärinää, ei murinaa. Pari kertaa komensin Jaavan pois, kun jäykisteli, mutta muuten ei mitään ongelmaa. Kiva juttu :)

Äiti ja tytär - Unna ja Myrtti 12vk






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti