sunnuntai 29. heinäkuuta 2007

Rotumestikset 28.7 Mikkeli


Eilen siis kisattiin agilityn rotumestaruuksista Mikkelissä. Mulla oli ilmoitettuna sekä Jaava että Nata molempiin startteihin. Ensimmäiselle radalle menin Natan kanssa ekana ja tuloksena hyvä hylky. Yksi ylimääräinen hyppy tuli vain tehtyä, mutta muuten rata oli hyvä! Jaavan kanssa lähdin loppupäässä ja ensimmäisen rima tultiin ali. Sitten oli pitkä pätkä hyvää ja muurin ohitus -> annoin Jaavan hypätä väärään suuntaan. Sitten taas loppurata oli ihan hyvää. Kaikista iloisin olen Jaavan keinusta, jonka se tuli tosi hyvällä vauhdilla ja aivan kontaktille asti ja sitten rämähti alas. Hyppyrata ei ollut ollenkaan meidän (minun) rata. Jaava lähti toisena ja ensimmäisen ollessa radalla en vieläkään tiennyt miten sen menisin.. No panic! Jaavan kepit oli hienot ja nopeat ja alkuhössötys muutenkin, mutta sitten yksi hyppy väärään suuntaan. Olisin sen pystynyt estämään, mutta samapa tuo, kun ei enää ollut nollaan mahdollisuutta ja rotumestaruudestakaan ei enää kisattu (molemmilta radoilta tulee olla hyväksytty tulos). Sitten taas loppurata oli paikoitellen ihan hyvää menoa, jonnin verran jotain pyörähdyksiä tms. tuli. Natan kanssa sitten menimme ihan loppupäässä ja mietin kyllä kovasti miten sen radan veisin... Samassa kohtaa napsahtoi hylly, kun Jaavallekin ;). Sinne se putkeen meni, kun hypylle olisi pitänyt. Päätin siis, että tyrkkään Natan kunnolla, että ei tule estettä väärinpäin niinkuin Jaava, niin tyrkkäsin vähän liikaa ja Nata sinkosi jonnekin kauas putkeen. Päivän tulos 4xHYL. Pitäisköhän tässä olla omista taidoistaan "vähän" huolissaan, sillä ei me aikaisemmin olla oikeastaan hyllyjä tehty.. Siitä ihka ensimmäisestä startista vuonna 2005 saatiin HYL, kun Jaava tuli riman ali ja en huomannut.

Oli oikein mukava päivä ja varsin tyytyväinen olen tyttöihin, jotka hienosti jaksoivat koko pitkän päivän!! Jaavan kanssa mentiin kisapaikalle seitsämän maissa ja kotiin lähdettiin vaille kymmenen. Ja niin hienosti oli poweria vielä vikallakin radalla. Vielä aivan lopuksi tehtiin jumppasarjaa, ehkä se siitä.. Nyt hypyt eivät kuulemma olleet (varsinkaan tokalla radalla) niin karmeita kuin Vöyrillä. Ekalla radalla niissä oli enemmän jäykkyyttä. Tässä just mietin, että seuraavaksi Jaava käy hierottavana, mutta tarkoittikohan tuo 4xHYL sitä, että meidän pitäisi treenatakin?!? Ehkä sitä pitäisi alkaa treenaamaan/kisaamaan, niin tulisi kisarutiinit jälleen tutuksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti