maanantai 21. elokuuta 2017

Vielä luonnetestin kulusta

Avataanpa pikkuisen Meten luonnetestin kulkua, koska pisteytys ei kerro kaikkea. Kaikista paras tähän olisi video, mutta valitettavasti testiä ei ole videolla.

Leikkiminen

Ensimmäisenä tuomari leikitti Metteä kepillä, jota Mette vain haisteli. Tämän jälkeen testattiin narun päässä olevaa lelua, josta se vähän innostui, mutta lähinnä tallasi lelun päälle, että voi haistella sitä. Kolmantena tuomari otti narupallon ja se oli Metestä kiva. Leikki ihan kivasti, mutta ei ollut kuolleesta lelusta kiinnostunut. Tuomari totesikin Meten tykkäävän leikkiä ihmisen kanssa.

Kelkka

Kelkalla Mette vain tuijotti edessäni lähestyvää kelkkaa. Vähän otti askeleita kohti ennen kuin haukahteli. Kelkka oli aika lähellä, kun Mette meni mun taakse ja sieltä pöhki ja liikuskeli. Siirryin kelkan viereen ja Mette pohti takana uskaltaako tulla haistelemaan. Lähdin juuri siirtymään toiselle puolelle, kun tuomari sanoi, että pysähdy ja kehu koiraa. Sitten tutkittiin kelkka ja ohi kävellessä menin kelkan oikealta puolelta ja Mette vasemmalta, eikä se yhtään muistellut pelottavaa kelkkaa. Häntä kippuralla ohi vaan.

Hyökkäys

Tämä olikin yllätys! Mette otti hyökkäyksen ihan tosissaan. Siinä se pysyi koko ajan mun ja hyökkääjän välissä ja huusi ihan todella. PikkuMette ajatteli ettei tänne ole tulemista! Kun tuomari tuli hyökkäyksen jälkeen meidän luokse, Mette otti sen ihan avoimesti  vastaan. Tuomari totesikin, että ainakin sun rahat pysyy tallessa ;)

Haalari ja tynnyri

Näissä Mette teki nopean väistöliikkeen, mutta ei sen kummemmin jäänyt niitä miettimään. Takaisin tullessa meni rentona niitä nuuhkaisemaan.

Pimeä huone

Pimeässä huoneessa Mette ei välittänyt mitään eri materiaaleista ja kulki vain nenä maassa. Olin yhdessä huoneen kulmassa sohvan takana penkillä istumassa. Siinä se Mette tuijotti ja tuijotti toisen etujalan ollessa ilmassa. Se näytti ihan hämmästyneeltä, kun olin ihan hiljaa. Varovaisesti se otti askeleen mua kohti ja alkoi haistella lahkeitani jolloin sain kehua koiraa. Olipa iloinen koira, kun muutuin "normaaliksi".

Hyökkäys, kun koira on yksin

Mette jäi kiltisti seinälle, kun siirryin kulman taakse. Tuomari hyökkäsi ja Mette oli sitä mieltä, että tänne ei ole tulemista! Kuului vain toisen tuomarin naurua, että itsehän menit liian lähelle. Palatessani tuomari rapsutti koiraa ja koira oli jo unohtanut hyökkäyksen. Hyökännyt tuomari vain totesi, että onneksi mulla oli nopeat jalat ;)

Laukaukset

Ensimmäinen laukaus ammuttiin liikkeessä ja toinen pysähdyksissä. Näissä ei tullut mitään reaktiota, kuuro kaveri.

Loppuarvostelussa tuomarit sanoivat, että oikein kiva koira ja joka tilanteessa hyvin avoin. Vaikka hyökkäykset ottaakin tosissaan, niin on heti kaveria kun hyökkäys on ohi.

Mietin etukäteen, että onko mitään järkeä mennä näin "vanhan" koiran kanssa, mutta kun kaikelle ei itse mahda mitään ja halusin sen viedä, niin sitten mentiin. Ja hei, en kaatunut ja muutenkin testi meni kivasti :D Mette tassutteli testin läpi häntä kippuralla ja turhia stressaamatta <3

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Meten luonnetesti 18.8.2017

Mette kävi Haminassa Lappalaiskoirat ry:n järjestämässä luonnetestissä perjantaina. Tuomareina toimivat Tarja Matsuoi ja Tapio Knuutinen.

I Toimintakyky +1a Kohtuullinen
II Terävyys +3 Kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
III Puolustushalu +3 Kohtuullinen, hillitty
IV Taisteluhalu +2b Kohtuullisen pieni
V Hermorakenne +1a Hieman rauhaton
VI Temperamentti +3 Vilkas
VII Kovuus +1 Hieman pehmeä
VIII Luoksepäästävyys +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: +++ Laukausvarma

Tulos +174

torstai 10. elokuuta 2017

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Myrtti 10v

Eilen karvainen ylioppilaslahjani, Myrtti, täytti täyden kympin! Mitä kaikkea onkaan tapahtunut näiden 10 vuoden aikana, mutta Myrtti on ja pysyy <3 Toivottavasti meillä on vielä monia terveitä vuosia edessä! Paljon onnea ikioma Myrttiseni!

Täys kymppi!

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kesäkuu

Me ollaan lähinnä vietetty kesää ja oltu. Irtokarvaa muuten riittää kahden leikatun nartun taloudessa, puhhuh! Vähäsen on treenattu, mutta hyvin minimaalisesti. Kesäkuun alkupuolella käväistiin Kirkkonummella Teemun yksärillä. Mette on himpun verran kuriton ja esteet on tärkeämpiä kuin minä. Sitä saa mitä tilaa ;) Kotiläksyksi saatiin palkkaamista kädestä ja läheltä. On tää kyllä yhtä tasapainottelemista ja me mennään äärilaidasta toiseen :D Onpahan tekemistä..

Vähäsen ollaan myös tokoiltu ja paikalla makaaminen onnistuu ainakin tuttujen koirien tehdessä samaan aikaan. Kaukoja on tehty, mutta ne on kokeneet vähän inflaatiota ohjaajan toimesta. En vain saa niistä hyviä tai edes kelvollisia! Vastapainona luoksetulon stoppia namia viskellen. Se on meistä molemmista kivaa :) Vähän ruutua, merkkiä, noutoa, ohjattua..

Juhannuksena Neitvuorella. Oli muuten upeat maisemat!

Nuotiopaikalla pidettiin makkaratauko.




tiistai 2. toukokuuta 2017

Pyöräilykausi korkattu!

Tänään oli niin ihana keli, että käytiin pienellä pyörälenkillä. Tytöt taisivat tykätä, kun saivat ravata koko matkan ja vauhti oli "hieman" nopeampaa kuin kävellen :D. Tämä kyllä pitää ottaa ohjelmistoon, niin saavat monipuolisempaa liikuntaa. Nyt onkin ollut huono omatunto, kun ovat saaneet vain kävelylenkkejä. Jos joku haluaa kaverin juoksulenkille, niin täältä löytyy ;)

Mette on treenaillut vähäsen kotipihassa ja sisällä. Sisällä yritetään tehdä kaukoja ja ulkona paikkamakuuta Myrtin tehdessä samaan aikaan häiriötä. Nyt on jo kokeiltu kartion kiertokin ja hyvin Metu pysyi. Jes!

tiistai 25. huhtikuuta 2017

kuulumisia

Itse olen ollut tässä toipilaana, niin on treenailutkin olleet tauolla. Vähän ollaan puuhasteltu kaukojen ja paikallaolon kanssa. Ollaan tässä kuutisen vuotta tehty kaukoja ja kaukot junnaa vaan. Tässä on ollut pitkiä taukoja ettei olla tehty niitä ollenkaan... Päätin taas ottaa härkää sarvista ja ollaan tehty i-s, s-i, i-s-i ja m-s-i. Välillä onnistuu ja esimerkiksi tänään ei :D "ai, eiks mun pitänytkään tehdä luoksetuloa?" ja sit vielä arpakone pyöri myös. Huoh..

Paikallamakuu on ollut nyt aika kiva (t:pikkulinnun nielaissut) sekä ikuisuusongelma pysyminen on parantunut. Kerran lähti ja taisin aika uskottavasti kertoa ettei se ole sallittua. Ollaan siis tehty niin, että laitan Meten makuuseen ja puuhastelen sitten Myrtin kanssa. Noudon se kesti hyvin, mutta saa nähdä sitten kun tehdään pidempiä aikoja ja enemmän vauhtiliikkeitä. Ja vieraat koirat ja paikat ja ja.. Hommaa riittää siis! Pitää muistaa olla kuitenkin tyytyväinen siihen, että a) se EI ole pitänyt ääntä ja b) mielentila on ollut hyvä.

On muuten ihanaa aikaa tämä kevät. Varsinkin, kun sataa vettä/lunta/räntää/rakeita ja hiekkatiet on märkiä. Ainakin suhde suihkuun ja imuriin paranee huomattavasti! Ja tuo Metukka hormonireuhkansa kanssa tuo kaiken oravaa pienemmän sisälle. Taitaa olla parturireissu edessä, kun ei itse aloita karvanlähtöä :(. Myrtti on fiksuna tyttönä tiputtanut tukkansa aika kivasti pois ja kuraantuukin huomattavasti vähemmän.