perjantai 24. maaliskuuta 2017

JSP SM-kisa 18.3.2017 Kuopio

Heitettiin reissu Kuopioon paragilityn ässämmeihin. Tuomarina kisoissa toimi Marja Lahikainen. Ekalla radalla tehtiin molemmat omaa rataa, mutta oltiin sentääs samoilla esteillä :D. Mä olin ihan surkea ja Mette keräili hyllyjä niin omatoimisesti kuin mun avustuksella (hylystä tulee virhepisteitä) koko rahan edestä. Toka radalla Mette näki edellisen koiran menoa, josta kuumui sen verran, että karkasi (!!!!!!) lähdöstä. Meni muuten kovaa ja oikein ekat 4 estettä.. Jossain vaiheessa tajusi, että nyt tästä kyllä puuttuu jotain ja meni sijaistoiminnoille. Koira syliin ja pois radalta. Että mua hävetti.. Ei muuta kuin lisää treeniä!

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Tampereella serkkulikkaa moikkaamassa

Eilen käytiin moikkaamassa Meten serkkua Saimia ja samalla päästiin treenaamaan hienoon halliin! Serkuksissa oli hyvin paljon samaa ja oli kiva nähdä Saimi livenä. Saimin kaveri Mila oli hurjan pätevä ja ihana miniaussie. Kiitos Leena seurasta ja videosta!


11.3-12.3 Erikoisnäyttely Seinäjoki

Myrtti sai ikioman reissun Seinäjoen erkkariin viikonloppuna. Mette sai jäädä hoitoon, kun perjantaina Myrtin kanssa lähdettiin kohti Seinäjokea. Menomatka tuntui siltä, ettei olla ikinä perillä..

Lauantaina osallistuttiin tokokokeeseen ja sunnuntaina oli vuorossa näyttely. Tokossa tuomarina toimi Juha Kurtti, joka oli hyvin kiltti. Myrtillä oli ekan kerran ikinä hyvä vire kehässä ja suurin osa virheistä johtui ohjaajasta :P. Jännä miten sitä mukeltaa niin helpoissa jutuissa.. Onneksi meistä toinen tiesi mitä tehdään. Tavoitekin saavutettiin, kun meillä oli niin kivaa yhdessä ja fiilis oli loistava. Myrtti <3

Paikalla makaaminen 8 (kaksoiskäsky maahanmenoon)
Seuraaminen 8 (lopussa virhe)
Liikkeestä maahanmeno 7½ (Myrmy jäi istumaan paikalleen, jota en tajunnut. Mä sitten fiksuna lähdin kävelemään kohti, kunnes tajusin etten saa :DD. Tästä olisi pitänyt tulla 0.)
Luoksetulo 10
Noutoesineen pitäminen 10
Kauko-ohjaus 10
Estehyppy 8 (ekana väärä käsky..)
Kokonaisvaikutus 8 (haukkuminen liikkeiden välissä)


ALO1, 173 p., TK1 sekä palkittiin alokasluokan parhaana lappalaiskoirana.


Sunnuntaina Myrtti pyörähti Anneli Pukkilan silmien alla.

"Lähes 10v. Mittasuhteiltaan hieman ilmava narttu, joka ei parhaassa karvassa tänään. Hyvä kallo. Kevyt kuono-osa. Kookkaat korvat. Riittävä raajaluusto. Sopiva runko. Tasapainoisesti, mutta niukasti kulmautunut. Jyrkkä lantio. Liikkuu kohtuullisella askeleella sivulta, löysästi edestä. Rauhallinen esiintyjä."

VET EH

Kotimatka taittuikin nopeasti ja mietittiin, että ei se nyt niin pitkä matka ollutkaan. Viikonloppuna kertyi n. 750 km, mutta oli se jokaisen kilometrin arvoinen reissu. Kiitos Riikka!


sunnuntai 26. helmikuuta 2017

25.2 Janakkala

Ei tarvinnut paljon hullua yllyttää, kun olin jo ilmoa rustaamassa. Käytiin pitkästä aikaa (n.2½v kisatauko) kokeilemassa kisaamista Jari Helinin radoilla. Tuloksellisesti ei mennyt kummoisesti, kun tehtiin 2xhyl, mutta olin niin positiivisesti yllättynyt Meten menosta ja fiiliksestä. Oli niin huippua kisata taas! Ensimmäistä ( :D ) kertaa tehtiin parikymmentä estettä putkeen ja toista kertaa tehtiin ilman namiautomaattia. Vielä on PALJON opeteltavaa molemmilla, mutta pikkuhiljaa eteenpäin.

Ei voi olla muutakuin tyytyväinen! Kiitos Riikalle seurasta ja videoista.




keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Paragilitykoulutus 18.-19.2 Kuopio

Tällä kertaa suunnattiin Kuopioon kouluttautumaan Niina Juurisen oppiin. Oikein hyvä ja kiva uusi tuttavuus. Koulutus oli hyvä ja antoisa, nyt vain treenaamaan.

Mette oli yllättävän hyvä ottaen huomioon sen, että kuinka vähän ollaan treenattu. Jotain vissiin tullut tehtyä oikein, kun nyt se hakee suht kaukaa esteitä ja irtoaa kivasti. Huomaa hyvin videon loppupuolella, että ollaan molemmat aivot ja askeleet solmussa :D


torstai 26. tammikuuta 2017

Tammikuuta

Hyvää tätä vuotta kaikille! Blogia ei ole tullut päivitettyä, kun me ei olla oikein tehty mitään. Vähäsen sisällä tokoja sekä pari kertaa Metukka on käynyt aksaesteillä. Enemmän on tullut nyt ulkoiltua jäällä, kun sitä herkkua on tarjolla niin vähän aikaa vuodesta. Eilen satuttiin auringon kanssa samaan aikaan jäälle ja tuli muutamat räpsäisyt otettua.













torstai 29. joulukuuta 2016

Uutta vuotta 2017

Hiljaista piisaa. Vähän, hyvin vähän on treenailtu eikä ole tullut kuvattuakaan. Meten kanssa käytiin junalla treenaamassa. Kivasti meni niin treenit kuin junamatkakin. Ehkä tulevana vuonna panostan enemmän koirien treeneihin, kun tämä vuosi on mennyt lähinnä omissa treeneissä ;).

Menestyksekästä Vuotta 2017 kaikille!