Takaisin kotona

Hain perjantaina Jaavan tuhkat eläinlääkäriasemalta ja samalla juttelin Jaavaa hoitaneen lääkärin kanssa. Kaikki tehtiin, mitä voitiin ja vaihtoehtoja ei jäänyt. Epäilynä joko addisonin kriisi (kalkkikrampit ja kalium-arvo), kasvain tai jotain aivoperäistä. Jaava lähti todellakin saappaat jalassa. Aamulenkillä mulla oli reipas mummokoira ja illalla se oli aivan loppu. Niin Jaavamaista. Kaikki mitä tehtiin, tehtiin täysillä. Yhdestä asiasta olen kuitenkin kiitollinen; Jaavan ei tarvinnut kärsiä. Se ei ollut vielä millään tavoin vanhakoira, kulki reippaana kaikki samat lenkit kuin nuoremmatkin, treenaili ja oli mukana kaikessa mahdollisessa. Suunnittelin sille kesälle tokokoettakin, kun se oli niin hyvässä kunnossa eikä nivelrikotkaan vielä vaivanneet.

Meidän porukan ehdoton johtaja

Mun on edelleen vaikea ymmärtää, ettei Jaavaa enää ole. Sehän on ollut mulla aina! Mä vielä luistelin, kun Jaava saapui meidän perheeseen. Ja siitä, kun harrastin luistelua, on noin vuosisata. Sain Jaavan samana keväänä, kun pääsin ripille. Jaava oli mulla lähes puolet mun elämästä. Paljon koettiin, paljon muistoja. Jaava oli niin äärettömän tärkeä ja rakas.

Maailman paras lukukaveri yo-kirjoituksiin

Ihka ensimmäisiä koulutuksia. PikkuTiina ja pikkuJaava.

Jaava oli suuripersoona. Sillä oli kaikkia hauskoja tapoja. Se osasi pitää vaikka minkälaisia erilaisia ääniä ja ujeltaminen oli sen mielestä parasta. Jaava rakasti vinkuleluja. Se jaksoi vinguttaa ja vinguttaa. Se makasi selällään ja vingutti niin kauan, että lopulta lähes nukahti lelu suussa. Viimeisinä päivinäänkin se lenkin jälkeen suuntasi lelukorille ja nappasi lempparivinkunsa. Kuinka hiljaista meillä täällä nyt on.

Ujelteleva lappalainen

Jaavalle ruoka oli yhtäkuin elämä. Jaava varasti hyvin paljon elämänsä aikana kaikkea syötäväksi kelpaavaa ja kelpaamatonta. Se oppi äärimmäisen taitavaksi varkaaksi ja toimimaan hiljaa. Jaava ei ollut vielä kovin vanha, kun äitini meni laittamaan kohoamassa olleita pullia uuniin.. Yllätys oli melkoinen, kun liinan alla oli muutama hassu pulla jäljellä! Jaava oli käynyt vähän maistelemassa raakaa pullataikinaa liinan alta. Erikoisin tempaus oli kypsässä 8-vuoden iässä, kun joku päätti vähän maistella konetiskitabletteja. Siitäkin selvittiin säikähdyksellä. Jaavaa ei kyllä pidätellyt mikään. Se osasi avata vetolaatikot, liukuovet, ovet.. Ja jos ei älyllä, niin lopulta voimalla. Oppihan se lopulta avaamaan jääkaapin ja pakastimenkin, siinä vaiheessa luovutin. Jaava jätti tasan yhden kerran syömättä ja se päivä jäi sen viimeiseksi.

Jaava puri elämänsä aikana lähemmäksi 20 hihnaa poikki. Jossain vaiheessa se oli aivan mahdoton sen suhteen. Kaikessa hiljaisuudessa se napsautti hihnan poikki ja tuli luokse sen näköisenä, että "sori kun kesti, muhun oli tarttunut joku naru. Mutta ei hätää, homma hoidettu, mitäs tehdään?" 

Suloinen Jaava 7v

Maailman paras opettaja pennuille

Meillä on täällä ollut hyvin rauhallista ja vaisua viimeiset kaksi viikkoa. Myrtillä ja Metellä on ollut sulattelemista, kun vahva johtaja on poissa. Ennen mulla nukkui 3 koiraa sängyssä. Jaavan kuoleman jälkeen ensimmäisen viikon sain nukkua yksinään. Viime lauantaina heräsin aamulla niin, että Mette oli omalla vakiopaikallaan tyynyn vieressä. Nyt on Myrttikin jo muuttanut sänkyyn eli pikku hiljaa alkaa uusi arki rullaamaan. Tällä viikolla Mette on ollut treeneissä jo melko normaali ja se vaisu hiihtelijä taitaa olla poissa.

Olin päättänyt, että sitten kun haen Jaavan tuhkat, niin siivoan myös Jaavan tavarat kaappiin. Edelleen punainen hihna roikkuu naulakossa. Vielä vaan ei pysty.

Mun Mustat vuosia sitten <3