tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen

Pääsiäisen vietimme maalla ja olipas kivaa, kun kelitkin suosi. Tytöt sai olla päivät pitkät pihalla ja sunnuntaina olikin varsin väsynyttä porukkaa, kun tultiin kotiin. Kolme päivää ulkoilua, talviturkin heittoa (Mette), pupujahtia (ärgh!!), myyrästystä ja vähän treeniäkin teki tehtävänsä. Pääsiäisvapaat loppuikin maanantaina Ojangon kisanomaiseen ja Mette oli varsin kivanoloinen. Paikallaoloissa vinkui alussa sen ajan, että pääsin piiloon ja yksilöissä ainoastaan paluuhypyssä. Aika kiva! Sen verran pikkukoiraa painoi väsy, että treenin jälkeen nukkui keskellä parkkipaikkaa pitkin pituuttaan, kun jäin treenikaverin kanssa juttelemaan :D Väsynyt koira = onnellinen koira.

Sunnuntaina ajettiin kevään ensimmäiset jäljet. Myrtille verijälki. Paljon kulmia, katkokulma ja vanheta ehti 18h. Myrtti olikin varsin tarkka ja pätevä. Kerrankin oli helppoa, kun vain käveli koiran perässä. Nenäkin pysyi alhaalla, eikä yrittänyt ilmavainulla viilettää. Hyvä Myrmy!

Metelle tein pellolle namitetun jäljen, satunnaisilla tyhjillä pätkillä. Kolme keppiäkin oli eksynyt matkalle. Vähän etukäteen mietitytti, että mitenköhän keppi-ilmaisut onnistuu, kun viime kesän jälkeilyt taisi jäädä pariin hassuun kertaan.. Turhaan mietitytti! Metu teki tosi tarkasti koko jäljen ja erittäin nopeat ja napakat ilmaisut. Jee!

Alla pääsiäisen viettoa kuvin.

Kattimaakari Oiva pääsi ensimmäistä kertaa ulkoilemaan. (c) Marjo
Vähän jännittävää. (c) Marjo
Myrtti jäljestää (c) Marjo
Sorkka löytyi!
Mette jäljellä (c) Marjo
Kaverukset
Pitkästä aikaa nähtiin Hupia (ja Tarua)

Tonttu
Myrtti
Myrtti
Mette
Mette
Tätä Mette jaksaisi tehdä vaikka koko päivän. Myyrästää.
Mun tytöt: äiti ja tytär.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti