Jaava
Jaava täyttää alkuvuodesta 11v. Suurin toive olisi, että mummokoira pysyisi hyvässä kunnossa ja terveenä. Jaava saa treenailla omia hömppäjuttujaan ja jos siltä tuntuu, niin voidaan sitä joku tokokoekin käydä. Ainoaksi tavoitteeksi voisi laittaa näyttelyyn osallistumisen ja ihan vain sellaiseen, johon yli 10v pääsee ilmaiseksi ;).
Myrtti
Myrtin kanssa tavoitteena olisi kesällä käydä mejä-kokeessa ja tokokokeen voisi laittaa harkintaan. Poropaimennuksiin olisin mielelläni lähtenyt Myrtin kanssa, mutta juhlavuoden takia kilpailu järjestetään kutsukilpailuna, johon kutsutaan aikaisempina vuosina hyvin pärjänneitä koiria. Me ei nyt ihan taideta lukeutua niihin..
Syksyllä Myrtti voisi käydä silmätarkissa ja tarkoituksena olisi keväällä (?) leikkauttaa Myrtti. Ja tietysti Myrtinkin toiveena on pysyä terveenä!!
Mette
Metelle tavoitteeksi tokossa AVO1 ja debyytti voittajaluokassa. Agissa tavoitteena saada ensin kepit ja kontaktit kuntoon. Tulostavoitteeksi voisi asettaa menolipun kolmosiin. Kolmosiin nousulla ei todellakaan ole kiire, kakkosten radoilla on hyvä hakea kokemusta. Syksylle voisi miettiä luonnetestiä ja silmätarkkia. PRA- ja Pompen -testit pitäisi myös tehdä. Pentusuunnitelmat laitetaan mietintämyssyyn, ehkäpä vuoden tai kahden päästä voisi maailmassa olla pikkumettejä.
VUOSI 2013
Piti kaivella blogin uumenista kuluneen vuoden tavoitteet:
Jaava
- tärkein tavoite on pysyä hyvässä kunnossa
- osa-aikaeläkeläinen saa puuhastella tokon parissa
- terveyden salliessa voittajaluokan kokeisiin ja tavoitteena 1-tulos
- mahdollisesti joku näyttely
- pentuprojektin onnistuminen
- tokon pariin palaaminen pentujen jälkeen ja mahdollisesti avoluokan korkkaus syksyllä
- mejä-koe
- MH-luonnekuvaus
- tokossa koevalmius ja alo1
- poropaimennuskilpailuun osallistuminen
- agikisat (jos mitataan mediksi)
Paljon mahtui meidän vuoteen. Osa tavoitteista täyttyi ja osa jäi haaveisiin.
Jaavan kanssa käytiin kerran kokeessa saaden VOI3. Silloin musta tuntui, että nyt alkaa Jaavassa ikä tuntua. Ei ollut oma itsensä kokeessa ja jotenkin jäi olo, että nyt pääsee Jaava täyspäiväiseksi eläkeläiseksi. Terveyden puolesta vuosi oli onnistunut, aika hyvässä kunnossa on mummo pysynyt. Ja sehän se on tärkeintä.
Myrtin pentusuunnitelmat jäivät haaveeksi, ei mejäilty eikä tokokokeiltu. Verijälkiä taisin tehdä tasan yhden koko kesänä.. Vielähän tässä tietty ehtisi, kun maa on sula eikä lunta näy! Myrtin kanssa pidettiin treeneissä hauskaa ja asenne alkaa olemaan kohdillaan.
Mette MH-kuvattiin hyväksytysti, korkattiin tokokokeet ALO1 ja käytiin testaamassa avointakin 3-tuloksella. Sitten onkin työstetty paikkamakuuta koko loppuvuosi.. Agissa Mette mitattiin virallisesti mediksi, joten korkattiin kisaura. Mette keräsi ykkösistä 4 nollaa (2xhyppäri, 2xagi) ja nousi kakkosiin. Kakkosissakin ehdittiin kisaamaan useamman hyllyn ja vitskan verran. Milloin on hajonnut kontaktit ja milloin kepit.. Lappalaiskoirien rotumestaruuksissa Metelle ykkösluokkien 2. sija. Poropaimennuskilpailuihin osallistuttiin maaliskuussa ja Mette oli huomattavasti järkevämpi kuin testissä edellisen vuonna. Sijoitus taisi olla 18. Mutta olin niiiiin tyytyväinen Meten työskentelyyn ja korvien toimivuuteen!
Oikein hyvää Uutta vuotta kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti