Olin ilmoittanut Meten kahdelle radalle Kouvolaan. Aamulla nousin väärällä jalalla, ei ollut kisafiilistä ja plääh. Olin ihan varma, että kyllä se fiilis löytyy viimeistään kisapaikalla, mutta ei niin ei. Ei jännittänyt eikä ollut tsemppi päällä. Mä tarviin kyllä aina semmosen kivan jännityksen, että hommasta jotain tulee.
Agiradan jälkeen olin valmis lähtemään kotiin. Keppien aloitus tökki ihan urakalla ja kun lopulta saatiin pujoteltua, niin tultiin radalta pois (jos "jää treenaamaan", niin pitää tulla suorinta reittiä pois). Ei muuta kuin jäähkälenkille ja hakemaan mulle oikeaa asennetta. Päätin olla reilu Metteä kohtaan ja ei auttanut kuin kaivaa tsemppi päälle hypärille. Hyppyrata oli kaukana kauniista, tuntui karmivalle, ohjaukset oli myöhässä, kaarrokset valui, mutta nolla mikä nolla! Ja ne kepitkin sujui ilman minkäänlaisia ongelmia. Olin ihan äimistynyt, kun menin katselemaan tuloksia. Mette ainoana nollan tekijänä voitti ja vielä ihan mukavalla etenemällä 4,3m/s! Metelle siis ihka ensimmäinen merkintä kisakirjaan: 0 (-14,76) ja sij.1
Kotiin tultua nappasin Jaavan ja Myrtin matkaan ja käytiin parin tunnin lenkillä, johan tuli parempi mieli. Ja kas, sainpas itseni kiinni selaamasta kisakalenteria.. Hullua touhua, ei voi muuta sanoa ;)
Hienoa! Onnittelut hyvästä tuloksesta!
VastaaPoista