maanantai 28. lokakuuta 2013

agin rotumestikset Lappeenranta

Viikonlopuksi huristelin Lappeenrantaan lappalaiskoirien agilityn rotumestaruuksiin. Lauantaina oli vuorossa kolmosluokat ja sunnuntaina ykköset ja kakkoset. Tuomarina Anne Savioja. Lauantai vierähtikin nopeasti kannustusjoukoissa ja paljon nähtiin hienoja suorituksia. Päällimmäisenä mieleen jäi tietysti Myrtin Sissi-tyttären rotumestaruusvoitto 0-tuloksella ja lapinkoira Ursan hyppyserti! Onnea hihnanpäille!


3-luokkien rotumestari Sissi

Kun me vietimme aikaamme agiradan reunalla, niin Jaava oli päättänyt viihdyttää itseään ja alaisiaan murtautumalla pakastimeen.. Voe mummo! Mutta onneksi tyypit ei olleet ihan älyttömiä syöneet ja saalista oli kuitenkin ollut neljä jakamassa.

Sunnuntaina oli sitten Meten vuoro päästä kisaamaan. Agiradalla päänvaivaa tuotti kepeille meno, muuten rata vaikutti mukavalle. Turhaan pelkäsin keppien aloitusta, hyvin onnistui! Siitä riemastuneena lähdin rynnimään ja Mette tuli kepeiltä pois. Aloitettiin kepit alusta ja onnistuin vielä uudelleen kiirehtimään ja Mette tuli vielä vikasta välistä pois.. Muuten rata tuntui aika kivalle, kun vauhtiin päästiin :). Hyppärillä mun ohjaus oli ihan järkyttävää.Voi kääk! Mä odottelin ja kalastelin, Mette meinasi sujahtaa väärälle esteelle jne. Ruma rata, mutta nolla ja sijoitus 2. Yhteistuloksissa ykkösluokkien rotumestaruus hopeaa :) Onnea Marjolle ja Tontulle ansaitusta voitosta!

agirata: http://www.youtube.com/watch?v=JF9vECxJADA
hyppyrata: http://www.youtube.com/watch?v=Uk6-MsOr01w

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti