tiistai 21. helmikuuta 2012
Viikon ohjatut treenailut
Maanantaina oltiin Renksun hallilla lappalaistokoissa. Meidän ryhmästä ei muita ollutkaan paikalla, joten soluttauduin toisen ryhmän mukaan. :) Otin ensin Meten, tehtiin istumista, seuraamista, paikallamakaamista ja liikkeestä maahanmenoa. Apujahan Mette tarvitsee vielä ihan kaikessa, mutta olipas tyyppi ihana. Se ei huutanut (!!!) ja oli tosi keskittynyt, vaikka hallissa oli paljon kavereita. Mette tekee ja keskittyy. Myrtin otin sitten loppuajaksi, sillekin teki hyvää. Pujoteltiin (seuraamista) koirien väleistä ja jonossa. Loppuun paikkamakuu sekalaisessa ympyrässä, Myrtti pääsi keskelle makaamaan. Näitä kunnon häiriötreenejä pitäisi olla enemmän. Jaava sai tehdä pihalla kaukoja ja seuraamista. Se on nyt päättänyt, että maasta noustaan aina seisomaan. Luupää.
Tänään olikin agilitypäivä. Ennen Meten liitelyitä pääsi isot tytöt maneesiin tokoilemaan. Jaava aloitti seuraamisella ja perusasennolla. Hurja kehitys! Liikkeestä istuminen, loistava. Kaukot. Plääh. Luupää. Jaava oli edelleen sitä mieltä, että maasta noustaan aina seisomaan. Vaikka kuuluisi "istu". Tätä sitten hinkattiin. Saatiin lopulta kolme onnistunutta maasta istumista, johon lopetettin. Myrtille ensin vähän perusasentoa ja herättelyä. Suora luoksetulo + liikkeestä maahan + kaukot tokaan istumiseen asti. Siitä palkka. Hyvä palkkaamattomuustreeni ja muista ryhmäläisistä mukava häiriö. Myrtti tsemppasi ja oli ihana. Mette treenaili takaaleikkausta ja valssia, esteinä putkia, hyppyjä ja muuri. Eipä mitään kummempia, hyvin se tekee. Irtoamista pitää vahvistella. Ja korvatulppia tarvitaan, mutta ennen hiljentymistä ei päässyt suorittamaan esteitä..
Sisäjuttuina Mette on opetellut istumista + tunnaria, Jaava kaukoja + tunnaria (lisäsin laatikon, jossa vääriä. kävi haistelemassa, mutta jatkoi oman etsimistä ja toi oman!!!) ja Myrtti tunnaria.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti