maanantai 15. maaliskuuta 2010

Agia, hierontaa, muuttamista ja loman loppu


Lauantaina osallistuttiin Jaavan kanssa Nina Frantsin koulutukseen. Alunperin mun piti osallistua Myrtin kanssa, mutta koska Myrtti päätti aloittaa juoksun, sai Jaava luvan treenata. Koulutuksessa tuli niin paljon kaikkea uutta, että varmaan puolet meni korvien ohi.. Mutta hyvä koulutus oli! Treenattiin muunmuassa ennakoivaa ohjausta ja viskileikkausta. Mun nyt kyllä pitäisi oppia ohjaamaan rataa kokonaisuutena eikä este kerrallaan. Mulla myös meinaa jäädä "ohjaus päälle" -> sekunteja kuluu. Eli "merkkaus + vapautus". Mulla on myös huonona tapana tehdä Jaavalle isot kaarrokset, vaikka se itse tekisi pienet.. Muistiin voisi myös laittaa sen, että korjaus ennen estettä vie vähemmän aikaa kuin esteen jälkeen. Eli mieluummin vekki ennen estettä ja hyvä linja seuraavalle esteelle kuin tietämätön koira minne mennään. Onneks treenaaminen on kivaa, kun sitä on sitten edessä ;)


Loman loppu kului muuttolaatikoita kantaessa. Nyt me vaikutetaan tyttöjen kanssa Lahdessa :) Lenkkimaastot vaikuttaa aika mukaville ja alue muutenkin ihan kivalle. Tytsät on tapansa mukaan sopeutuneet hyvin.


Myrtillä oli tänään hieronta ja vasen puoli oli ok. Oikea puoli olikin sitten hieronnan tarpeessa! Se oli etuosasta ja selästä aika jumissa, mutta aika hyvin Annakaisa sai jumeja auki. Treenailuja saadaan jatkaa normaaliin tapaan, katsotaan toukokuussa miltä vaikuttaa. Annakaisa sanoi, että oikeanpuolen jumit voi johtua esim. liukastumisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti