perjantai 29. toukokuuta 2009

Mökkeilyä, aksaa ja ukkoja


Viikonloppu vietettiin mökkeillen ja tytöt nauttivat rantaelämästä (kumpikaan ei kyllä uinut, mutta kahlailivat senkin edestä). Keskiviikkona oli vuorossa Jaavan ja Myrtin agit ja torstaina oli vuorossa haku ja huomenna suunnataan taas mökille :).


Myrtti oli paljon paremmin agissa jutuissa mukana kuin viikko sitten. Tehtiin pienissä pätkissä yksi rata (tää oli hyvä juttu!). Taisi lähes kaikki esteetkin tulla käytyä läpi, sillä radalta löyty kaikki kontaktit, kepit, hyppyjä, muuri ja putkia. Puomin alastulo meinasi aluksi olla unohduksissa, mutta muutaman toiston jälkeen sekin onnistui hyvin. Vauhtia sille saisi tulla lisää, mutta eiköhän se varmuuden ja oppimisen myötä tule.. Toivottavasti!

Jaava oli ihan innoissaan, kun pääsi pitkästä aikaa hommiin! Jaava haki kepit hyvin ja otti myös kontaktit. Mitään suurempia ongelmia ei ollut, ainoastaan yhdessä kohtaa en meinannut saada Jaavaa mitenkään oikeaan päähän putkea, kun olin _hidas_. Ja pakko mainita, että tuli tehtyä jaakotuskin radalle ja jopa vielä onnistuneesti! :D

Eilisissä hakuiluissa Myrtti jatkoi samanlaisia treenejä kuin on tehnyt aikaisemminkin. Jaavan kanssa treenattiin ilmaisua. Jaava hiffasi tosi nopeesti jutun idean (oisko me tehty yhteensä 4 toistoa). Maalimies meni pienen matkan päähän piiloon -> lähetin Jaavan etsimään ja kahdella ekalla kerralla pyysin "tuo"-käskyllä Jaavaa tuomaan rullaa. Tässä ei mitään ongelmaa. Sitten tein niin, että lähetin Jaavan etsimään ja odotin hetken mitä se tekee ja se tarjosi rullaa maalimiehelle. Toi kuitenkin mulle, kun pyysin. Vikalla toistolla taisi jo tuoda ilman "tuo"-käskyä (tästä en oo varma, et sanoinko sen tuo vai en..). Pätevä likka! Myrttipyrttinen meni innokkaasti etsimään maalimiehiä ja sille tehtiin edelleen niin, että houkuttelua -> koira pois ja lähetys etsimään. Nyt pitäisi saada Myrtille nouto kuntoon, että voisi senkin kanssa alkaa reenimään ilmaisua...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti