torstai 21. toukokuuta 2009

Agia, hakua ja ulkoilua


Tiistaina suuntasin Jaavan, Myrtin ja Leimun kanssa lenkkeilemään Sannan ja Udin (Tunturiketun Udi Raudsokki) kanssa. Käytiin mukava parin tunnin metsälenkki ja koirat tuli hyvin juttuun. Myrtti varsinkin innostui leikkimään Udin kanssa ja niillä vaikutti menevän leikit hyvin yhteen :). Leimu ja Udi tulivat myös hyvin juttuun, vaikka olivatkin toisille vieraat urokset. Aluksi Leimu yritti haastaa Udia, mutta Udia ei paljoa nuoren pojanklopin haastamiset hetkauttaneet, joten Leimukin lopetti haastamiset. Kiitos Sannalle lenkkiseurasta!


Sannan ottamat kuvat lenkkeilijöistä (miä jätin kameran kotiin vesisateen pelossa, onneksi ei satanut!)



Eilen oli vuorossa agia ja hakua. Ensin kävin Myrtin kanssa agiliitämässä (Jaavan mielestä tämä oli hyvinhyvin epäreilua) ja sitten molempien kanssa otettiin hakua. Myrtti oli aluksi vähän kuutamolla ja meni hitaasti ja "haahuillen". Loppuakohti kuitenkin parani. Haut sensijaan sujuivat molemmilta kivasti. Ensin Jaavalle tehtiin (muistaakseni) neljä harjoitusta. Ekana houkuttelua ja sitten käänsin/vein Jaavan pois ja kun maalimies oli piiloutunut tulin paikalla ja päästin Jaavan etsimään. Jaava käytti hyvin nenää, mutta jokaisella maalimiehellä kaarsi. Loppuun tehtiinkin yksi haamu, jotta saatiin suora pisto. Mitään ongelmia irtoamisessa 50 metriin ei ollut. Jaava oli myöskin sitä mieltä, että voisihan näitä enemmänkin etsiä. Hyvä tyttö! Myrtille tehtiin ekana helpompi harjoitus, eli houkutusta ja juoksu metsään -> Myrtti pääsi etsimään kun maalimies oli piilossa. Sitten Myrtillekin niin, että ensin houkuttelua ja koira pois ja sitten etsimään. Myrtti ekalla kertaa irtosi vähän matkaa ja jäi seisomaan ja pohti hetken (pari sekkaa), että mitäköhän nyt.. Omatoimisesti otti hajun ja löysi maalimiehen. Seuraavalla ei tarvinnut enää miettiä. On tää haku hauskaa, miä oon nyt ihan innostunut tästä touhusta! :D Ja kun tytötkin tykkää, niin mikäs sen parempaa. Ja kiitoskiitos suuresti Sannalle ja muulle treeniporukalle, että ollaan päästy mukaan :) Ja Sannalle myös kiitokset siitä, että päästiin agia reenaa. Kivakiva!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti